Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

roolipeli

roolipelaamaan

 1  2  3  4  5  > [ Kirjoita ]

Nimi: E.M.

05.07.2019 23:52
Hiro Kuriyama - Koti

Dominic otti läppärinsä takaisin ja saman tien siirsi sen käsistään olohuoneen pöydälle. Suoraan mieheen katsomatta seurasin läppärin matkaa määränpäästä toiseen ennen kuin vasta uskalsin kysellä siideristä.
Vastaus ei toki tehnyt minua - omenan makua lukuunottamatta - juoman suhteen viisaammaksi, minkä takia epävarmuus jäi komeilemaan kasvoilleni. Pikaisesti vilkaisinkin vain Dominicia kasvoihin, kun hän selitti myös oluesta vaihtoehtona. Olutta olin kuitenkin maistanut vain kerran. Ihan vain koska miehet joivat olutta usein. Se ei ollut todellakaan minua varten, se oli kaamean makuista. Ja tiedä häntä mitä toinen sitten tarkoitti jollain vähän mielenkiinnoisemmalla.
Se nimittäin oli varmasti jo käynyt selväksi, etten ollut alkoholin ystävä. Sen tähden Dominicin sanavalinta 'peruskura' ei tehnyt suurtakaan vaikutusta, sillä hän nimittäin kait viittasi siideriin ja olueen? En toki voinut olla täysin varma. Jotenkin minusta silti tuntui, että minun piti ottaa siideri, kun siitä olin kerran kysynyt. Ja kun toinen sitten tarjosi sipsipussiakin suuntaani, niin siihen päälle sipsien ottaminen tuntui...epäkohteliaalta? Jotain sellaista.
"Eii kiitos", vastasin sen tähden - empivästi -, ja perään pudistin pienesti päätäni. Kasvoilleni kohosi pieni pahoittele hymy, josta paistoi vain pienesti lävitse pakonomaisuus. Tiesin, etten siihen voisi kuitenkaan jättää sanojani.
"Mutta kait minä yhden siiderin voisin ottaa, jos tosiaan saan", jatkoin ja mielessäni kirosin hieman epävarmuuttani. Tiesinhän minä hyvin, että Dominic oli antanut minulle luvan, mutta...niin. Kohteliaisuus vain puski minusta esiin varsinkin epävarmuuteni takia. Samasta syystä tulin hieraisseeksi kättänikin.

Nimi: Riitasielu

04.07.2019 22:19
Dominic Dunnberg | koti

Toinen ei tarttunut syöttiini silläkään kertaa. Hiro vaikutti melkein hiireltä, jota sai houkutella uudelleen ja uudelleen ulos piilostaan, ennen kuin uskaltautuisi ulos. Se oli ihan se ja sama minulle, ei minulla ollut pakonomaista tarvetta ystävystyä toisen kanssa, vaikka tekisihän se asiat helpommaksi jos kämppiksen kanssa tulisi hyvin juttuun. Eikä se Hiron kanssa olisi vaikeaa, jos toinen sanoi sanan siellä, sanan täällä, ja muuten oleskeli yksinään. Siispä hyvillä mielin jätin toisen omiin oloihinsa, kuullen oven sulkeutuvan takanani pehmeästi. Olisinhan minä sen itsekin toki voinut sulkea, mutta kohteliaisuus lipsahti käytöksestäni aina silloin tällöin omille teilleen.

Kaivoin sipsipussin kaapista, aikomuksena rouskuttaa niitä sen aikaa, kunnes keksisin elämälle paremman tarkoituksen. Kukaan tutuista ei ollut myöskään halukas lähtemään viettämään aikaa ulos, ja toisaalta en tiennyt kiinnostiko edes heidän seuransa, vai kaipasinko vain jotain, jolle kertoa suurista elämäni ongelmista nimeltä oppilaitokset ja niiden häkellyttävän tunkkaiset käsitykset ihmisyydestä ja maailmasta, joten koti-ilta ei ollut aivan järkyttävän huono lopputulos. Ne vanhanaikaiset mallit pystyi aistimaan astuessaan koulun seinien sisäpuolelle, kuin kuolleiden ihmisten näkemykset olisivat muuttuneet pölyksi hyllyille, kattokruunuihin ja kauimmaisiin nurkkiin.

Olin puoliksi jo nukuksissa sohvalla, käsi puutuneena pään alla, kun kuulin oven avautuvan. Ääni sai minut kohentamaan ryhtiäni. Hiro ei katsonut minuun suoraan, mutta ojensi läppäriäni takaisin, mistä se päätyi oitis olohuoneen pöydälle. Koska toinen jäi kysyvän näköisenä paikoilleen, luulin, että sillä olisi jotain sanottavaa tehtävästä työstä, mutta se tiedustelikin siideristä.
“Ihan omena, kuivaa”, kerroin, tarkkaillen tuon ilmettä. Hiro ei todellakaan vaikuttanut olevan kokenut juoja, sen verran mietteliäältä se vaikutti. “Mut kai siellä joku yks olut on, ota mitä haluat jos tekee mieli, kiitoksena vaikka.”
“Jos olisi minusta kiinni niin saisi olla jotain vähän mielenkiintoisempaa, mutta tommonen perus kura menee isommille porukoille”, kerroin, vaikka Hirolle se olisi todennäköisesti yhdentekevä, jos tämä ei ylipäätänsä juonut. Olisin ehkä voinut väittää sen olevan kuohuviiniä tai shamppanjaa, ja toinen ei olisi väittänyt vastaan.
"Kelpaako?" ojensin vielä sipsipussiakin toisen suuntaan, mikäli se maistuisi alkoholia paremmin. Olihan nyt kaikki absolutismi ja sen sellainen kovassa nousussa.

Nimi: E.M.

30.06.2019 17:51
Hiro Kuriyama - Koti

Dominicin ehdotuksen myötä olin tosiaan saanut hieman tungettua epävarmuutta sivummas, ja tilannetta tuntui auttavan entistä enemmän se, että toinen tuli hymyilleeksi minulle hieman kiitollisena takaisin. Kuulemman mikään kiire työllä ei kuitenkaan ollut vaan aikaa oli muutama päivä. Aikataulu ei siis tuottaisi minkäänlaista ongelmaa, ja nyökkäsin pienesti. Enhän minä nyt ensimmäistä kertaa ollut työtä jonkun toisen puolesta tekemässä. Perään tulleeseen heittoon juomistarjouksen voimassa olon muistutuksesta en taas oikein tiennyt mitä vastata.
"Kiitos, pitää silti miettiä", vastasin toisen kääntyessä jo pois ovelta ja ehdotusta kohtaan ilmenevä epävarmuus kuulsi lävitse äänestäni. Olinhan minä todennut jo itsekseni, ettei juominen ollut minua varten, mutta toisaalta Dominic jo toistamiseen tarjosi minulle ystävällisesti juomiaan. Ei hänen ollut missään nimessä pakko tehdä niin.
Sen jälkeen pääsin kuitenkin viiveellä sulkemaan huoneen oveni ja kävin laskemassa Domicin puoliksi avoimen läppärin sängylle. Pikaiseen lukaisin tehtävän antoa ja silmäilin lyhyesti annettua kirjallisuutta, ja lukemista vaikutti olevan suhteellisen paljon. Työ ei kuitenkaan vaikuttanut mahdottomalta, ei minusta ainakaan. Niinpä työpöydän ylimmästä laatikosta kaivoin esiin muistitikun, jolla siirsin rauhassa tarvittavat tiedostot hetkeä myöhemmin esille ottamalleni omalle läppärilleni. Ajatukseni olin siihen mennessä saanut jo varsin hyvin tapahtuneesta, minkä takia vältin peilikuvajaiseni näkemistä.
Tiedä häntä kuinka kauan saattaisin kuitenkaan vältellä aiheeseen paluuta. Ihan vaikka en tahtonut enää miettiä asiaa. Toki tiesin, että sitä pitäisi jossian vaiheessa miettiä, mutta ei tänään. En vain tuntunut jaksavani. Siten Dominicin ehdotus nousi mieleeni samalla kun siirryin kiikuttamaan läppäriä takaisin miehelle.
"Ole hyvä", sanahdin ja tarjosin läppäriä takaisin Dominicille. Lyhyen hetken jäin aloilleni seisomaan enkä tiennyt mitä siinä sitten teksiin.
"Onko se siideri minkä makuista?" pakottauduin lopulta kysymään. Suoraan sanottuna en tiennyt edelleenkään halusinko juoda vai en, mutta jos ensin kysyisin? Lisäksi suoraan sanottuna seura ei olisi pahitteeksi - sitä olisin halunnut alunperinkin, tosin tuen mielessä enemmänkin -, ja kaipa Dominic oikeasti tarkoitti ehdotustaan, kun hän ehdotti sitä toistamiseenkin? Tuskin kukaan teki sitä vain periaatteen vuoksi?

Nimi: Riitasielu

25.06.2019 14:13
Dominic Dunnberg | koti

En tiennyt mitä odotin Hiron huoneelta, ehkä jotain sarjakuvia ja sinne tänne viskottuja sukkia? Vaivihkaa käytin katsetta toisen selustan taakse muodostuvassa tilassa, mutten nopealla vilkaisulla nähnyt mitään mieltä ylentävän mielenkiintoista. Toisaalta Hiro vaikutti melko tarkalta persoonalta, joten miksi hänellä edes olisi likapyykki hujan hajan huoneessaan? Yhtenä vaihtoehtona olin pitänyt sitä, että toisella olisi seinät täynnä epämääräisiä kaavoja tai lehtileikkeitä, joita hän liimailisi ja teippaisi yksin huoneessa nököttäessään. Se saattoi tosin olla enemmän minua, oman huoneeni seinät oli tapetoitu nuotein, joita en edes osannut soittaa, saati lukea. Ehkä pointti olikin enemmän niiden sanoissa.

Ilmeessäni kävi hetken yllättyneisyys, ja kulmani nousivat väistämättäkin kohti hiusrajaa, kun toisen epävarmuus tuntui haihtuvan samalla nopeudella, mitä tuo oli aikaisemmin yrittänyt livahtaa ohitseni omaan huoneeseensa piiloon. Ehkä tämä loisti kirjallisissa tehtävissä, kuten olin olettanutkin. Yritin hymyillä kiitollista, muttei liian maireaa hymyä, kun pudistelin päätäni tämän kysymykselle.
“Ei sentään, on tässä muutama päivä aikaa”, kerroin. En sentään niin armoton halunnut olla muita kohtaan.

Meinasin ehdottaa pojalle, että mitä jos vaan otat koko koneen siksi aikaa, sillä minulla ei ollut suurempaa salattavaa sen sisuksissa, mutta ehkä se oli toiselle helpompi. Siksipä tyydyin olemaan vain hiljaa, ja päästää itsenikin helpommalla, kun annoin toisen toimia omalla tavallaan. Sitä en tiennyt miten Hiro ei kyseenalaistanut pyyntöäni lainkaan, mikä sai epäilemään oliko tämä tuttua puuhaa. Osittain siitä syystä en tuntenut yhtä huonoa omaatuntoa, kuin olisi ehkä pitänyt.
“Ja ihan tosi, siellä on sullekin juotavaa jos haluat, alkaa runosuoni sykkiä kiivaammin sen avulla”, painotin aikaisempaa kehoitustani uudemman kerran, kun olin jo kääntymässä pois ovelta. Oliko tuo sitten tottunut olemaan ihmisten maalitauluna, vai mitä, mutta ihmettelin, kun toinen ei ollut edes huokaissut turhautuneena pyynnölleni. Ehkei vain kehdannut. Mutta jotain sympaattisella, että mieltä kismittävällä tavalla säälittävää toisessa oli.

Nimi: E.M.

22.06.2019 00:00
Hiro Kuriyama - Koti

Dominic pysyi hetken aikaa hiljaa ja päätään kallistaen. Olin varma, että hän arvioi ulkonäköäni. En vain päässyt siitä ajatuksesta ylitse, ja pienesti mietin oliko ollut täysin virhe avata ylipäätään ovi. Sen jälkeen hän kuitenkin käski minua odottamaan hetken, minkä tein toisen perään oviraukosta vilkaisten.
Ajatuksieni takia kun en saattanut olla täysin varma, mitä toinen hakisi. Lopulta haettavaksi paljastui läppäri, mikä olikin loogista. En lainkaan tykännyt siitä, että ajatukseni heittelivät reunasta toiseen tapahtuneen takia. Kun milloin minusta oli tullut tällainen arkajalka? Tai no...olinhan ollut sitä enemmän tai vähemmän aina.
Sen yritin kuitenkin tunkea vain jonnekin pois mielestä muine ajatuksineen, ja pakottauduin avaamaan huoneen oveni paremmin, kun Dominic palasi takaisin ovelleni. Tekoni myötä kasvoni paljastuivat kokonaan ja takaatani näkyi nyt jopa huonettani, joka komeili varsin sinisissä sävyissä tieteellisine julisteineen.
Huoneeni oli siten varsin poikamainen, joskin sängyltä paistavat pari isosilmäistä mutta muutoin pienehköä pehmolelua nyt hieman rikkoivatkin kyseistä mielikuvaa. Itse en toki moisesta välittänyt - se oli minua -, ja siten kuuntelinkin vain kämppikseni sanoja, joiden välissä otin puoliksi avonaisen läppärin vastaan. Nyökkäsin pienesti sille, että voisin kysyä, jos kysyttävää tulisi. Uskoin kuitenkin, ettei niin kävisi. Ja tietenkin
"Okei", vastasin siten toiselle. "Siirrän materiaalit omalle koneelle, niin saat tän takaisin. Haluatko sä tän tänään valmiiksi?" totesin kysymyksen perään heittäen. Sanojeni myötä sain ehkä jopa hieman varmuutta vaimeisiin sanoihini.

Nimi: Riitasielu

21.06.2019 21:28
Dominic Dunnberg | koti

Tuijotin oven kahvaa, odotin sen päästävän pienen kitinän, ja aukeavan. Sitä odottaessa kävin läpi ovenkarmin jokaisen yksittäisen kolhun. Asunto ei ollut mikään pahimmasta päästä, muttei mikään uusikaan. Sellainen mitäänsanomattoman tuntuinen, sellaisiahan ne opiskelukämpät monesti oli. Miksi nähdä vaivaa, kun oli kuitenkin muuttamassa jossain vaiheessa pois? Sitten ovi aukesi, mutta vain sen verran, että näin alaviistossa vain noin puolet toisen kasvoista, ja yhden silmän, joka katsoi minuun jotenkin empivästi. En tiennyt pelkäsikö Hiro minua, vai pelkäsikö hän oikeastaan vähän kaikkia. Ehkä se oli syy miksen provosoitunut toisen seurasta samalla tavalla kuin monen muun. Tarkkailin toista - tai sitä osaa mitä raosta pystyi näkemään, mutta oli vaikea lukea oliko tuo lyömässä oven päin näköäni, vaiko oikeasti halukas yhteistyöhön. Kieltäytyminen tehtävästä olisi ikävä homma, koska itseäni ei huvittanut kyseisten tehtävien tekeminen ollenkaan, mutten haluaisi heittäytyä ikäväksi toiselle. Lopulta tämä kysyi tekstin aiheesta, johon vastasin ensin hiljaisuudella, pää kallellaan miettien jaksanko alkaa selittämään asiaa.
“Odota hetki”, sanon yksiselitteisesti. Käännyin kannoilleni, jotta voisin hakea läppärini, jolla kaikki tarvittava materiaali tehtävään löytyisi. Televisio oli edelleen päällä, jonka äänet sekoittuivat askeleisiini.

Läppäri oli puoliksi aukinaisena, kun kannoin sen takaisin oven eteen. Ovelle päästyäni tajusin, etten oikeastaan koskaan ollut käynyt Hiron huoneessa. Toki ennen kuin toinen muutti soluun, olin mielenkiinnosta huoneen käynyt katsomassa, samoin asuntoa minulle esiteltäessä, mutta en sen jälkeen. Muistin sen, että tila oli lähes samanlainen kokonsa puolesta kuin omanikin.
“Tässä on kaikki”, törkkäsin konetta lähemmäs ovea, siinä toivossa, että toinen ottaisi sen vastaan.
“Kysy jos tulee kysyttävää”, sanoin heti perään kuin odottaen toisen automaattisesti suostuvan.
“Varmaan selvä, että maksan mieluusti vasta, kun hommat on hoidettu?” kysyin vielä varmistukseksi. Sanomastani huolimatta toivoin, ettei toinen esittäisi ainuttakaan kysymystä. Ei minua kiinnostanut muu kuin se, että tehtävät tulisi palautettua, ja jos sattuisi saamaan vielä hyviä arvosanoja niin mikäs sen parempi. Ja jos toisella oli huono päivä niin saisipa sekin jotain muuta ajateltavaa, vaikka siinä vaiheessa olin jo lähes onnistunut unohtamaan toisen surkealta vaikuttavan olotilan. Tiesin käyttäytyväni melko tylysti toista kohtaan, mutten tuntenut toista, enkä vielä tätä aikaisemmin ollut löytänyt syytä tutustuakaan.

Nimi: E.M.

21.06.2019 19:33
Hiro Kuriyama - Koti

Epävarmuuteni - taikka huono oloni - ei väistynyt sängyllä yksikseni istuessani. En vain saanut itseäni liikkeelle, jotta olisin palannut olohuoneeseen Dominicin seuraan. En, vaikka rauhoituinkin sen verran, että niiskutukseni sain loppumaan. Samoin itkemiseni pysyivät poissa, mikä oli edistystä. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että olisin edennyt ongelman kanssa lainkaan. Jumitin vain aloillani, aivan kuten siinä sängylläkin.
Mitä nimittäin voisin tehdä? Olin kusessa. En sentään kirjaimellisesti, mutta kusessa kuitenkin. Hetken mielenjohteesta suljin puhelimeni ennen kuin palauduin takaisin polvia halaavaan asentooni. En kestäisi uudempaa soittoa ja tietoa siitä, että minua yritettiin tavoittaa.
Lähempää tullut tavoittelu tuntui kuitenkin olevan enemmänkin sallittu. Toki rauhallisen koputussarjan ovelta kuullessani katseeni vilahti oveen salamannopeasti ja osin jopa pelkäsin oven lävähtävän suoraan auki. Niin ei onneksi käynytkään, ja oven takana oli vain Dominic, joka yritti tarjota minulle rahaa esseiden kirjotuksesta. Ajoitus moiselle ei tietenkään ollut järin hyvä - yllätys yllätys -, minkä takia katseeni ovessa pitäen jäin hetkeksi hiljaiseksi.
Ovea tuijottaessa toisen lähestymisyritys tuntui kuitenkin olevan sitä mitä tarvitsin, vaikka arvasin, ettei Dominic sen takia tullut oven taakseni kyselemään. Tuskin ainakaan. Hetken empimisen jälkeen pyyhkäisin oikeaa puolta kasvoistani vielä kertaalleen ennen kuin askelsin ovelle, jota raotin hieman. Ilman mustaa silmää olisin hyvin voinut avata ovea enemmänkin, mutta tahdoin jättää vasenta puolta kasvoistani hieman edes piiloon. Ehkä se myös piilottaisi hieman sitä tosiasiaa, että olin itkenyt kuin tyttö? Itse koetin sen kuitenkin unohtaa, kun katseeni kohosi minua pidemmän miehen kasvoihin.
"Mistä aiheesta sun pitäisi kirjoittaa?" kysyin varovaisen kuuloisesti ovenraosta. Vastauksen ajattelin käyvän, vaikken vastannutkaan hänen kysymykseensä. Rahalle oli kuitenkin hieman aina tarvetta, tosin olisiko kuolleella tarvetta rahalle? Tuskin minua tosin ainakaan tapettaisiin tämän takia, eihän? Ei, en tahtonut miettiä sitä nyt, ja jopa esseen kirjoitus toisen puolesta olisi parempi vaihtoehto. Saisin ajatukseni aivan jonnekin muualle. Sitä en kyllä tiennyt auttoiko pakoilu asiaa lainkaan, todennäköisesti ei. En kuitenkaan vain tiennyt mitä olisin asialle tehnyt. En uskaltanut mennä vain takaisinkaan.

Nimi: Riitasielu

16.06.2019 20:58
Dominic Dunnberg | koti

Hiro ei innostunut tarjouksestani, luikki vain vähin ääni ohitse, ja sulki oven, joka päästi pehmeän tömähdyksen mennessään kiinni. Kuulin vastauksen heikosti television yli, mutta äänen rakoilusta päätellen, toisella ei ollut hyvä olla. Mieleni kohautti hartioita, koska asia ei kuulunut minulle, enkä ollut syypää toisen harmiin, mutta toisaalta olin samaan aikaan myös tylsitynyt, eikä edes kehno juttuseura haittaisi. En tiennyt tosin joiko kämppikseni edes alkoholia, joten jos se sattui olemaan raivoraitis, niin ehkä se vain loukkaantuisi lisää ehdotuksestani. No senkin se olisi tietysti voinut kertoa etukäteen, joten minkäs teet. Rehellisesti sanottuna minulla ei ollut mitään käsitystä kämppikseni todellisesta persoonasta, koska toinen tuntui tekevän kaikkensa, ettei sitä saisi selville.

Sen jälkeen huoneisto hiljeni tyystin. Jos ei laskettu puheensorinaa televisiosta, jota olin katsovinani, mutten kuitenkaan. Reality oli huonoa, samoin toimintaleffat, komediat että rakkaushömpötyksetkin. Hiljensin sen ääntä häiritsemästä, ennen kuin vastentahtoisesti otin läppärini. Huokaisin luettuani taidehistoriaan liittyvät esseet, joiden kirjoittamisen sijasta olisin halunnut tulostaa ne sadat sivut annettua aineistoa, ja tunkea ne proffan kurkusta alas. Tuntisipa miltä tuntui yrittää taianomaisesti sisäistää kaikki se teksti vaaditussa ajassa.

Jahkailtuani tovin keksin millä ehkä saattaisin saada helpotettua tehtävän toteuttamista. Vaikken tosiaan tuntenut kämppistäni, ei tämä vaikuttanut millään tavalla typerimmältä tapaukselta. Oletin toisen myös tarvitsevan rahaa, olihan hän jonkin sortin opiskelija, ja kellä opiskelijalla muka on rahaa? Ei kellään paitsi rikkaitten penskojen vanhemmilla, jolta kämppikseni ei vaikuttanut. Lattia alapuolellani narahti, kun nousin ylös ja kävelin toisen ovelle. En kuullut edelleenkään mitään, en musiikkia, puhetta tai askelia. Koputin oveen muutaman koputuksen sarjan, en liian aggressiivisesti, mutten liian ujostikaan, siinä oli hiukan sovinnollinen ääni.
“Ei sulla sattuisi olemaan tarvetta rahalle? Voisin maksaa mikäli esseiden kirjoitus luonnistuu”, sanoin, varsin tietoisena siitä, ettei hetki ollut paras. Kämppiksessä oli kuitenkin jotain joka sai minut ajattelemaan, että ehkä hän ei uskalla tai vain viitsi ainakaan pistää sanaa eteenpäin mahdollisesta vilpistä. Yritin melkein olla hengittämättä, jotta varmasti kuulisin toisen vastauksen - jos sellaista edes saisin. Mikäli toinen oli päättänyt, ettei halua olla tekemisissä niin se oli ihan ok, en tiennyt edes mitä yhteistä meillä olisi, koska emme vaikuttaneet miltään kantilta samanlaisilta. Joka tapauksessa sitä nyt täytyi tulla toimeen ja kaikista mahdollisista vaihtoehtoista Hiro oli varmasti harmittomimmasta päästä.

Nimi: E.M.

04.05.2019 01:01
Hiro Kuriyama - Koti

Yrityksistäni huolimatta Dominic huomasin minut, ja huoneeseeni vilahtaessani sainkin tuon kovaääniset huudot perääni. Kaipa hän yritti vain varmistaa, että kiireiltäni kuulisin huikkaukset, mutta se ei silti rauhoittanut oloani. Siten huoneeni ovelle päästyäni ja sen avattuani luikahdin huoneeseeni. Oven perässäni sulkien painoin selkäni ovea vasten ja katseeni hakeutuessa kattoon suljin silmäni. Osin olisin tahtonut olla vastaamatta Dominicille, mutta se tuntui mahdottomalta, kun hän vielä jatkoikin sanojaan. Siksipä avasin silmäni.
"Ei kiitos", pakottauduin sitten huutamaan takaisin ääni väristen, missä välissä puhelimeni soittoäänikin tuli katkenneeksi. Ehkä kämppikseni ensimmäiset sanat - kutsut telkkarin katsomisesta - olisin voinut ohittaakin, sillä en minä siitä paremmalle mielelle tulisi. Miten voisin tulla, kun elämäni oli varmastikin vaakalaudalla? Joka tapauksessa pakkohan sitä oli vastata, kun Dominic mielestäni jopa yritti piristää minua. Jos hän oli siis huomannut säälittävän ulkoasuni, mikäli sitä saattoi olla edes huomaamatta. Sitä paitsi, enhän minä varmastikaan kestäisi edes yhtä siideriä.
Toki tiedostin, että jollekulle alkoholin juominen vastaavassa tilanteessa olisi ollut juurikin se ensimmäinen teko. Minulle asia ei kuitenkaan ollut sillä tapaa, mikä oli oikeastaan ihan hyvä. Viinapäätä minulla ei nimittäin ollut tippaakaan, eikä oikeastaan mahanikaan tuntunut alkoholia kestävän. En ymmärtänyt, miten jotkut saattoivat juoda alkoholia hupitarkoituksissa.
Päätöksieni kanssa minun oli siten jäätävä yksin huoneeseeni, ja ovelta itseni liikkeelle saatuani talsin peilin eteen. Mennessäni pyyhin jälleen kasvojani, joita sitten peilistä vilkaisin. Vasemman silmän ympärille oli kehittynyt jo mojova mustelma ja selkeä turvotuskin kipeälle alueelle, mitä kautta kertaalleen haltuun saatu itkuni meinasi alkaa uudestaan. Nielaisten suuntasinkin sängylleni, jonka nurkkaan käperryin istumaan polviani halaten. Leukani painoin polviini ja tuijotin vain eteeni tietämättä mitä tekisin. Kunhan vain niiskutin siinä.
Ja tiedä häntä kauanko tulisin siinä istumaan, jos vain saisin olla rauhassa, vaikka osin en olisi halunnutkaan sitä. En olisi tahtonut olla yksin, olisin tahtonut halata jotakuta ja purkaa hänelle tuntojani. Ei minulla kuitenkaan ollut edes ketään kelle olisin voinut soittaa, minkä lisäksi edes Dominicia en tuntenut tarpeeksi, jotta olisin hänelle mennä avoimesti juttelemaan. Ymmärtääkseni hän tuskin olisi siitä myöskään hirveästi innostunut. Toisen seura tuntui kuitenkin hieman vetävän minua puoleensa, ja ehkä rauhoituttuani voisinkin mennä olohuoneen puolelle. Ehkä. Kait. Siinäpä olikin nelikirjaimisia epävarmoja sanoja tarpeekseen.

Nimi: Riitasielu

03.05.2019 01:20
Nero Dubont | Blood Hawks -jengitila

Lähdin liikkeelle vasta, kun Hiron kaukainen siluetti oli kadonnut kokonaan näkyvistä. Tämä ei ollut pysähtynyt, kuten olin hänen hiukan arvellutkin tekevän. Huokaisin väsyneesti ja kuuntelin puiden kahinaa, ympäristö oli häiritsevän hiljainen. Kännykkä piippasi taskussa, mutten vilkaissut sitä, tiesin sen olevan vain viesti tarvittavista tiedoista. Ehtisin katsoa sen myöhemminkin. Kuulin takaani avautuvan oven, epäilemättä Thomas ja kolmen kopla olivat lähdössä myöskin.
“Helvetti”, kirosin itselleni. En jaksanut enää ainuttakaan nasevaa keskustelua oman elämänsä Einsteinien kanssa, joten ennen kuin toiset yrittäisivätkään, sora jalkojen alla rahisten kiiruhdin matkoihini.


Dominic Dunnberg | koti

Haukottelin tyhjille seinille kovaäänisesti. Paskaa, paskaa, ja vielä lisää paskaa. Televisio tuuttasi silmille mielikuvituksetonta sontaa, johon me ihmiset sitten tuuditimme itsemme, jotta oma elämämme tuntuisi vähemmän paskalta. Jotta voisimme nauraa, että hei sentään en ole yhtä nolo ja tyhjänpäiväinen kuin nuo tuolla ruudussa. Vaihtelin kanavia surutta, kaikki tuntui joko liian dramatisoidulta ja teennäiseltä, turhanpäiväiseltä, liian tylsältä, tai yksinkertaisesti sai miettimään kuka oli ikinä ajatellut kyseisen ohjelmaformaatin olevan hyvä ajatus. Tuijottaisin mielummin ajatuksetta vaikka ruudun lumisadetta, se ei sentään saisi huonolle tuulelle.

Turhautuneisuudestani johtuva kynsien pureskelu sai jäädä, kun ovelta kuului vaimea tumpsahdus. Nopeasti pärähti myös soittoääni laulamaan, kun toisen askeleet lähestyivät. Kohotin kulmakarvojani nähdessäni viimein kämppikseni naaman. Parempiakin päiviä se oli nimittäin nähnyt. Kyseinen tyyppi ei ollut vaikuttanut ikinä miltään tappelupukarilta, tai sellaiselta joka hankkisi itsensä ongelmiin, mutta tämän kerran olin tehnyt kenties virhearvion. En tuntenut sääliä toista kohtaan, lähinnä ärsytti, että hän yritti välttelevine eleineen esittää kuin ei olisi olemassakaan. Tällä oli kaiketi kiire itkeskelemään omiin oloihinsa, ainakin rivakoista askelista päätellen.
“Hei tuu kattomaan näitä elämässä onnistujia, tulee sullekin parempi mieli”, kehotin kovaäänisesti tuon perään.
“Ostin kans siideriä yli tarpeiden, ota jos tekee mieli”, lisäsin, silmät jo uppoutuneena ruutuun. Ei se varmaan kehtaisi ottaa vaikka kehottaisinkin. Jalkani olin mukavuussyistä nostanut oleskeluhuoneen pöydälle rennosti, nojaten syvälle sohvan selkänojaan. Toinen raajoista oli jo puutumistilassa, ja yrittäessäni liikauttaa sitä, tuntui kuin pieniä muurahaisia olisi liikkunut ihon pinnalla. Koulutehtävät lojuivat tekemättöminä aukinaisessa läppärissä, aivan jalkojeni vieressä pöydällä. Mielenkiintoa niiden tekemiseen ei juuri nyt ollut.

©2019 ɴᴏʀᴛʜʙᴜʀʏ ʀᴘɢ - suntuubi.com