Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

roolipeli

roolipelaamaan

 1  2  3  4  5  > [ Kirjoita ]

Nimi: E.M.

04.05.2019 01:01
Hiro Kuriyama - Koti

Yrityksistäni huolimatta Dominic huomasin minut, ja huoneeseeni vilahtaessani sainkin tuon kovaääniset huudot perääni. Kaipa hän yritti vain varmistaa, että kiireiltäni kuulisin huikkaukset, mutta se ei silti rauhoittanut oloani. Siten huoneeni ovelle päästyäni ja sen avattuani luikahdin huoneeseeni. Oven perässäni sulkien painoin selkäni ovea vasten ja katseeni hakeutuessa kattoon suljin silmäni. Osin olisin tahtonut olla vastaamatta Dominicille, mutta se tuntui mahdottomalta, kun hän vielä jatkoikin sanojaan. Siksipä avasin silmäni.
"Ei kiitos", pakottauduin sitten huutamaan takaisin ääni väristen, missä välissä puhelimeni soittoäänikin tuli katkenneeksi. Ehkä kämppikseni ensimmäiset sanat - kutsut telkkarin katsomisesta - olisin voinut ohittaakin, sillä en minä siitä paremmalle mielelle tulisi. Miten voisin tulla, kun elämäni oli varmastikin vaakalaudalla? Joka tapauksessa pakkohan sitä oli vastata, kun Dominic mielestäni jopa yritti piristää minua. Jos hän oli siis huomannut säälittävän ulkoasuni, mikäli sitä saattoi olla edes huomaamatta. Sitä paitsi, enhän minä varmastikaan kestäisi edes yhtä siideriä.
Toki tiedostin, että jollekulle alkoholin juominen vastaavassa tilanteessa olisi ollut juurikin se ensimmäinen teko. Minulle asia ei kuitenkaan ollut sillä tapaa, mikä oli oikeastaan ihan hyvä. Viinapäätä minulla ei nimittäin ollut tippaakaan, eikä oikeastaan mahanikaan tuntunut alkoholia kestävän. En ymmärtänyt, miten jotkut saattoivat juoda alkoholia hupitarkoituksissa.
Päätöksieni kanssa minun oli siten jäätävä yksin huoneeseeni, ja ovelta itseni liikkeelle saatuani talsin peilin eteen. Mennessäni pyyhin jälleen kasvojani, joita sitten peilistä vilkaisin. Vasemman silmän ympärille oli kehittynyt jo mojova mustelma ja selkeä turvotuskin kipeälle alueelle, mitä kautta kertaalleen haltuun saatu itkuni meinasi alkaa uudestaan. Nielaisten suuntasinkin sängylleni, jonka nurkkaan käperryin istumaan polviani halaten. Leukani painoin polviini ja tuijotin vain eteeni tietämättä mitä tekisin. Kunhan vain niiskutin siinä.
Ja tiedä häntä kauanko tulisin siinä istumaan, jos vain saisin olla rauhassa, vaikka osin en olisi halunnutkaan sitä. En olisi tahtonut olla yksin, olisin tahtonut halata jotakuta ja purkaa hänelle tuntojani. Ei minulla kuitenkaan ollut edes ketään kelle olisin voinut soittaa, minkä lisäksi edes Dominicia en tuntenut tarpeeksi, jotta olisin hänelle mennä avoimesti juttelemaan. Ymmärtääkseni hän tuskin olisi siitä myöskään hirveästi innostunut. Toisen seura tuntui kuitenkin hieman vetävän minua puoleensa, ja ehkä rauhoituttuani voisinkin mennä olohuoneen puolelle. Ehkä. Kait. Siinäpä olikin nelikirjaimisia epävarmoja sanoja tarpeekseen.

Nimi: Riitasielu

03.05.2019 01:20
Nero Dubont | Blood Hawks -jengitila

Lähdin liikkeelle vasta, kun Hiron kaukainen siluetti oli kadonnut kokonaan näkyvistä. Tämä ei ollut pysähtynyt, kuten olin hänen hiukan arvellutkin tekevän. Huokaisin väsyneesti ja kuuntelin puiden kahinaa, ympäristö oli häiritsevän hiljainen. Kännykkä piippasi taskussa, mutten vilkaissut sitä, tiesin sen olevan vain viesti tarvittavista tiedoista. Ehtisin katsoa sen myöhemminkin. Kuulin takaani avautuvan oven, epäilemättä Thomas ja kolmen kopla olivat lähdössä myöskin.
“Helvetti”, kirosin itselleni. En jaksanut enää ainuttakaan nasevaa keskustelua oman elämänsä Einsteinien kanssa, joten ennen kuin toiset yrittäisivätkään, sora jalkojen alla rahisten kiiruhdin matkoihini.


Dominic Dunnberg | koti

Haukottelin tyhjille seinille kovaäänisesti. Paskaa, paskaa, ja vielä lisää paskaa. Televisio tuuttasi silmille mielikuvituksetonta sontaa, johon me ihmiset sitten tuuditimme itsemme, jotta oma elämämme tuntuisi vähemmän paskalta. Jotta voisimme nauraa, että hei sentään en ole yhtä nolo ja tyhjänpäiväinen kuin nuo tuolla ruudussa. Vaihtelin kanavia surutta, kaikki tuntui joko liian dramatisoidulta ja teennäiseltä, turhanpäiväiseltä, liian tylsältä, tai yksinkertaisesti sai miettimään kuka oli ikinä ajatellut kyseisen ohjelmaformaatin olevan hyvä ajatus. Tuijottaisin mielummin ajatuksetta vaikka ruudun lumisadetta, se ei sentään saisi huonolle tuulelle.

Turhautuneisuudestani johtuva kynsien pureskelu sai jäädä, kun ovelta kuului vaimea tumpsahdus. Nopeasti pärähti myös soittoääni laulamaan, kun toisen askeleet lähestyivät. Kohotin kulmakarvojani nähdessäni viimein kämppikseni naaman. Parempiakin päiviä se oli nimittäin nähnyt. Kyseinen tyyppi ei ollut vaikuttanut ikinä miltään tappelupukarilta, tai sellaiselta joka hankkisi itsensä ongelmiin, mutta tämän kerran olin tehnyt kenties virhearvion. En tuntenut sääliä toista kohtaan, lähinnä ärsytti, että hän yritti välttelevine eleineen esittää kuin ei olisi olemassakaan. Tällä oli kaiketi kiire itkeskelemään omiin oloihinsa, ainakin rivakoista askelista päätellen.
“Hei tuu kattomaan näitä elämässä onnistujia, tulee sullekin parempi mieli”, kehotin kovaäänisesti tuon perään.
“Ostin kans siideriä yli tarpeiden, ota jos tekee mieli”, lisäsin, silmät jo uppoutuneena ruutuun. Ei se varmaan kehtaisi ottaa vaikka kehottaisinkin. Jalkani olin mukavuussyistä nostanut oleskeluhuoneen pöydälle rennosti, nojaten syvälle sohvan selkänojaan. Toinen raajoista oli jo puutumistilassa, ja yrittäessäni liikauttaa sitä, tuntui kuin pieniä muurahaisia olisi liikkunut ihon pinnalla. Koulutehtävät lojuivat tekemättöminä aukinaisessa läppärissä, aivan jalkojeni vieressä pöydällä. Mielenkiintoa niiden tekemiseen ei juuri nyt ollut.

Nimi: E.M.

02.05.2019 21:31
Hiro Kuriyama - BH:n jengitila > Hiron koti

Katua pitkin jengitilan suunnalta poispäin hetken jo juostuani saatoin kuulla takaa päin jonkun huutavan nimeäni, mutten kyennyt pysähtymään. Jalkani vain jatkoivat matkaa samalla kun epätoivoisesti koetin saada itkun ja bindin välistä henkeäkin. Siitä suoraan katua juostuani ja kahdesta risteyksestä käännyttyäni minun oli kuitenkin pakko pysähtyä, sillä saatoin jopa tuntea miten päässäni alkoi heittää. En edes tiennyt oliko se paniikkikohtaus vaiko vain todella paha hengästyminen.
Joka tapauksessa askeleeni hidastuivat minun haukkoessa itkuisena henkeä ennen kuin päädyin nojaamaan lähimmän rakennuksen seinää vasten. En tuntunut tietävän miten saisin itseni rauhoittumaan, joten minun oli vain pakko avata hupparini ja ujuttaa käteni paitani alle bindiä ihon pinnasta raottamaan. Paljoakaan se ei auttanut, ja hetken päästä pakotin itseni liikkeelle edessä olevalle rakennusten väliselle kadulle päästäkseni, missä istahdin maanpintaa vasten roskalaatikon taakse muilta kaduilta olijoilta piiloon päästäkseni. Ja vaikka siinä vaiheessa olinkin juoksemisen lopetettuani saanut hieman paremmin henkeä, ei itku ollut poistunut mihinkään. Ei, vaikka lyömisestä ärtynyt silmän ympäryksen iho ei tykännytkään sille valuvista kyyneleistä.
Loppujen lopuksi en edes tiennyt kauanko siinä itkin epätasaisen hengitykseni kanssa. Ainakin tarpeeksi kauan, että perääni alettiin soittelemaan. Värvääjäni puolesta siis, mutten kyennyt vastaamaan puheluun. En kuitenkaan kyennyt heittää punaistakaan luuria kehiin, joten annoin puhelimen soida sylissäni oman aikansa. En vain tiennyt lainkaan mitä tehdä. Siinä välissä tekojeni seuraamukset kuitenkin onnistuivat kolkuttelemaan takaraivooni. Tuskin kukaan jengissä katsoi hyvällä sitä, että keltanokka lintsasi heti ensimmäisestä sovitusta tapaamisesta? Minut varmaan listittäisiin, kun otti huomioon, minkä kohtelun olin saanut jo vain yrittäessäni saapua paikalle, kuten minun pitikin tehdä.
Niiden ajatusten myötä kadulla istuminen ei kuitenkaan enää tuntunut turvalliselta. Lisäksi pahin itkuni tuntui olevan takana päin, minkä takia pakottauduin nousemaan ylös. Kasvoni pyyhin hupparini hihoihin ja puhelimeni tungin takaisin taskuun. Alkuun hieman tukea roskalaatikoista ottaen lähdin sitten raahautumaan kohti kotia. Tällä kertaa tosin aivan kävelytahtiin. Tuskin olisin jaksanut juosta, vaikka minua olisi jahdattu verenhimoisten koirien kanssa takaa. Katsettani en tosin silti pystynyt estämään pälyilemästä ympärilleni kuin olisin juuri ryöstänyt pankin tai jotain vastaavaa.
Kotiovelle päästyäni pyyhin jo sitten ties monennetta kertaa kasvojani, sillä vaikka pahin itkuni olikin jäänyt roskalaatikoiden luokse, ei se estänyt sitä, ettenkö olisi vieläkin nyyhkinyt. Ei minulle ollut ikinä käynyt mitään tämän tasoista ja tunnuin olevani liian syvissä vesissä. Ennen oven avaamista koetin saada itseäni hieman paremmin kasaan, siltä varalta, että jompikumpi kämppiksistäni olisi paikalla. Ryhdistäytymisieni myötä ainakaan kyyneleitä ei valunut enää kasvoilleni, mutta muuten näytin yhtä itkuiselta ja murjotulta kuin minusta tuntuikin.
Jos kuitenkin vain menisin hiljaa sisään, ei kukaan edes huomaisi minun tulevan kotiin. Tai niinhän minä luulin. Oven avattuani ja kenkiä eteiseen jättäessäni puhelimeni lähti soimaan nimittäin uudestaan. Ääni sai minut pysähtymään hetkeksi aloilleni, enkä tiennyt panikoivatko ajatukseni enemmän sen suhteen, että nyt ainakin kämppikseni huomasivat minun tulleen - olivathan Dominicin kengät ainakin eteisessä(?) -, vaiko sen suhteen, että tiesin soiton tulevan jengin puolesta. Puhelintani en kumminkaan katsonut, vaan annoin sen vain soida taskussani samalla kun nopeasti jätin kengät eteiseen ja pyrin tekemään nopean paon kämpän lävitse omaan huoneeseeni. Dominicin näin sivusilmällä matkan varrella(?), mikä ei tosin saanut askeleitani hidastamaan eikä katsettani käymään sen enempää hänen puolessaan. Halusin vain omaan huoneeseeni ja sulkea oven ja leikkiä, ettei mitään ollut tapahtunutkaan. Se oli eri asia onnistuisinko siinä, ainakaan siis jälkimmäisimmässä.

Nimi: Riitasielu

02.05.2019 12:53
Nero Dubont | Blood Hawks -jengitila

En kerennyt montaakaan askelta ottaa, kun Hiro lähti melkeinpä spurttaamaan ulko-ovelle päin sellaista vauhtia, etten pysynyt perässä. Hetken mietin, että pyytäisin tätä odottamaan hiukan, jotta voisin varmistaa kaiken olevan ookoo, mutta annoin toisen mennä. Jotenkin ajattelin heti, ettemme tulisi näkemään hyvään toviin uudestaan.
“Onnea vielä, siinä sulle työmaata!” Thomas huusi, viitaten Hiron pakenemiseen paikalta, tällä ei ollut enää ivaa äänessään, kuten aiemmin Hiron ollessa samassa tilassa. Thomas oli mukava silloin, kun halusi, muttei todellakaan kaikille.
“Ette te ainakaan helpommaksi tätä tee”, tuumasin, vilkaisten vielä oven suuntaan, jonne Hiro oli kadonnut vain hetkeä aiemmin. Enkä minä voinutkaan ottaa vastuuta jokaisesta uudesta tulokkaasta, joka oli hukassa paikkansa kanssa, vaikka haluaisinkin. Ei se aina niin keveää hommaa ollut, jos kyseessä oli oikeasti teini-ikäiset pikkunilkit, vaikka harvemmin Blood Hawks mukaan ottikaan todella nuoria teinejä juuri siksi, että niihin ei osattu luottaa.
“Ei tän kuule kuulukkaan olla helppoa”, Thomas kommentoi, nostaen pöydällä olevaa lasia. Viskiä, veikkasin.
“Eipä kai.”

Ulos poistuessani en odottanut näkeväni enää kauempana etenevää siluettia Hirosta.
“Hiro!” huusin, vaikken ollut varma kuulisiko tuo kiireeltään, tai vaikka kuulisikin, olisiko tuolla halukkuutta pysähtyä. Seisahduin paikoilleni, sillä perään en lähtisi juoksemaan. Mikäli toinen halusi olla rauhassa ja toipua todennäköisestä järkytyksestä, se sopi minulle paremmin kuin hyvin. Samalla puhelimenikin värisi taskussa, johon tottumuksesta osasin vastata heti, ei siellä kukaan muu voinut olla kuin joku toinen jengiläinen. Taustalla kuului puiden humina. (?)
“Joo?” kysyin, seuraten kuitenkin silmilläni Hiron suuntaan.
“Ois sulle vähän hommaa… Tehtaalla”, karhea ääni sanoi, ja yritin keskittyä puheluun. Nyökkäsin, vaikkei toinen voinut sitä tietysti nähdäkkään.
“Okei, hetki menee”, luultavasti tiedossa oli asiakas, joka oli myymässä tai ostamassa tavaraa. Oli miten oli, rutiinikeikkaa, jota en jaksanut miettiä sen kummemmin.
“Laitan tarkemmat tiedot tulemaan”, toinen sammutti puhelun ja tungin kännykän rivakasti taskuun. Sinne meni se odotettu vapaailta.

Nimi: E.M.

02.05.2019 00:00
Hiro Kuriyama - BH:n jengitila

Siinä katse oven suunnalla aloillani jäkittäessäni en kyennyt edes kääntämään katsettani toisiin heidän lähtiessä sanattelemaan. Nero kyllä vaikutti ensin puolustavan minua, mutta sitten hänenkin sanansa tuntuivat menevän loukkaaviksi, kun mies viittasi minuun 'jollekin teinille' sanoilla. Minähän olin aivan siinä, minkä lisäksi itseäni en laskenut enää teiniksi. Olinhan minä yhdeksäntoistavuotias.
Olisihan se toki pitänyt tietää, että jengien sisällä oikeat termit ja muu vastaava tuskin olivat tärkeintä elämässä. Silti minulle tuli entistä loukatumpi olo ja leukani värähti jälleen pari kertaa. Pidin kuitenkin pintani, etten lähtisi siinä itkemään, mikä alkoi olla haastavaa, kun toisten sanoitteli vaikutti siltä, että se ajautuisi vielä tappeluunkin. Se saikin kuin pakosta katseeni vilahtamaan toisten puolessa.
Onneksi mitään tappelua ei tullut, vaan tilanne tuntui rauhoittuvan, missä välissä Nero palautti huomionsa minuun. Pahoitteleviin sanoihin en osannut muuta tehdä kuin nyökätä toista pienesti vilkaistessani, sillä pelkäsin itkun lähellä olon kuultavan liiaksi äänestäni. Ja tiedä sitten olinko liian herkkä vai mistä oli kyse, mutta nekin pahoittelevat sanat tuntuivat ilkeiltä.
Siinä hetkessä 'ootko edes teini' sanahdus sai nimittäin nurinkurisen käänteen kuin hän olisi todennut, ettei tiennyt olinko teini-ikäinen vai kenties jopa nuorempi. Kaiken järken mukaan Nero nimittäin tarkoitti, ettei tiennyt olinko kenties vanhempi kuin teini-ikäinen - mitä siis olinkin -, mutta ajatukseni vain vääristivät automaattisesti toisen sanat väärille urille. Onneksi sentään miehen ottaessa askelta tilanteesta poispäin sain ajatukseni viimein uskomaan, että minäkin voisin lähteä. En voisi seistä siinä lopun ikääni.
Ja loppupeleissä hetki ei olisi voinut tulla lainkaan parempaan aikaan. Ensimmäisen hitaahkon ja epävarman askeleen perään seuraavat askeleeni nimittäin jo rivakoituivat eikä aikaakaan ennen kuin tajusin hölkkäväni jo ulko-ovesta ulos kadulle raikkaaseen ilmaan(?). Mielestäni koetin karkoittaa matkallani kuuluneet naurut, joiden oletin olleen peräisin nelikon puolesta heidän nähdessä tilanne huvittavana. Olinhan paennut ja en vain yhtä kertaa, vain kahdesti. Karkoituksissa en vain onnistunut tai sitten koko muu tilanne painoi mieltäni liiaksi.
Siihen ulkosalle ehdittyäni purskahdin nimittäin jo itkuun, minkä tähden jouduin hidastamaan askeleitani hetkeksi. Oikeastaan jopa ihan jouduin pysähtymään, vaikken olisi tahtonut. Kunhan koetin pitää hengitykseni kasassa ja miettiä järkevästi mihin suuntaan lähtisin. Järkeni tuntui kuitenkin olevan jonnekin kauas jäänyt, ja vasta katseellani epätoivoisena ympäristöä haravoituani tajusin oikean suunnan, mitä kautta saatoin lähteä juoksemaan kohti kotia.

Nimi: Riitasielu

01.05.2019 23:27
Nero Dubont | Blood Hawks -jengitila

Hiron hapuileva katse vuoroin jokaisessa huoneessa olijassa kummastutti. Oliko hän nyt lyönyt päänsä niin pahasti, ettei muistanut edes kansalaisuuttaan. Minulle se oli se ja sama mistä kukin tuli ja mitä edusti, minulle jokainen jengiläinen edusti ensisijaisesti itseään yksilönä eikä mitään kokonaista kansaa. Katseemme kohtasivat Hiron kanssa, kun tämä vahvisti kysymäni todeksi, mikä sai muut miehet myhäilemään tyytyväisinä. Heidän kommenttinsa olivat ala-arvoisia jopa siihen nähden, että Blood Hawksissa pyöri rehellisesti sanottuna niin sakeaa porukkaa välillä, ettei uskonut silmiänsä, että ne oltiin hyväksytty jengiin mukaan ylipäätänsä. Jutut olivat sen tasoisia, että sitä toivoi oletettavasti nuorimmaisen kykenevän sivuuttamaan ne, mutta toisaalta olin myös sitä mieltä, ettei asioita pitäisi tarvita vain kestää.
“Jos sulla on Nick jotain muita yhtä fiksuja vähätteleviä kommentteja niin mitä jos kerrot ne vaikka ylemmälle taholle? Se että lauot niitä jollekin teinille ei ainakaan edistä tota sun rotusyrjintääs kovin pitkälle”, ehdotin. Nick ei toteamuksestani pahemmin ilahtunut, vaan miehen jalka otti heti uhittelevan askeleen eteenpäin. Joskus jo pelkkä aggressiivinen ele olisi saanut minut vaistomaisesti ottamaan askeleen taaksepäin, tai antamaan muutoin ilmi, että olin valmis puolustautumaan. Nyt osasin vain jähmettyä aloilleni ja tuijottaa sellaisella ilmeellä, josta toinen ymmärsi heti, etten ollut kiinnostunut murjomaan kenenkään naamaa tällaisen asian tähden. Eihän se aina tietenkään toiminut.
“No - haluatteko nyt vetää muakin tässä turpaan tai muuta yhtä kehittävää, vai voidaanko todeta tän olleen kaikille vaan huono päivä?” kysyin sitten. Miehet olivat hiljaa, koska hekin tiesivät, että minun hakkaamisessani ei ollut sitten sitäkään kyseenalaistettavaa pointtia mitä uusien koulimattomien jengiläisten kanssa. Nyökkäsin heille kuin ääneti todeten, että no sitähän minäkin ajattelin.
“Ja sori, en tiiä ootko edes teini, mutta veikkaan, että nuorin meistä”, sanoin Hirolle pahoittelevasti hiukan hiljaisemmalla volyymilla. Tämän kasvoja ja jännittynyttä olemusta katsoessa tiesin heti, ettei toisella ollut hyvä olla. Otin pari vihjaavaa askelta huoneesta poispäin, toivoen, että tuo tajuaisi voivansa lähteä turvallisin mielin - ainakin toistaiseksi. Valitettavasti kukaan ei kykenisi takaamaan toisen ihmisen turvallisuutta näissä piireissä, aina oli vaara osua paikalle juuri väärään aikaan tai tulla melkeinpä väijytetyksi muiden toimesta. Ehkä nuoremmista jengiläisistä löytyisi sieluntovereita Hirolle, kuka tietää.

Nimi: E.M.

01.05.2019 22:27
Hiro Kuriyama - BH:n jengitila

Nero hymähti huvittuneesti Thomasin lastentarha-heitolle, enkä siinä tilanteessa tajunnut huvittuneisuuden olevan vain teennäistä. Tilanne vain jännitti minua liikaa, eivätkä toisen vastaukset saaneet minua ymmärtämään sen paremmin, ettei hän ollut toisten vitsin kannalla. Mies tuli nimittäin vastanneeksi heittoon, että jonkunhan lastentarhaa piti pitää, ja olisin tahtonut uudemman kerran valua maan alle. Tai edes syvimpään rakoon, mikä maanpinnalta löytyisi. Sen perään tulleet sanat tuntuivat puolestaan menevän vain ohi korvieni, harmillisesti.
Mutta oliko toinen vain raahannut minut siihen haukuttavaksi? Sillä hetkellä minusta nimittäin vaikutti siltä vahvasti. Toisen aiemmat sanat omaan alaan suuntautuvasta kunnioituksesta tuntuivat menettävän pohjansa, ja hetkessä kaduin siten päätöstäni seurata Neroa surman suuhun. En vain saanut itseäni lähtemään paikalta. Kunhan nökötin siinä katseeni lattian puoleen toisista kääntäen. En voinut olla haukkamatta itseäni totaaliseksi typerykseksi.
Tosin totaaliseksi typerykseksi haukkuminenkin oli parempi kuin ne ajatukset, mitä Nero sai minussa aikaiseksi, kun hän kysyi minulta olinko kiinalainen. Kysymys sai katseeni nousemaan mieheen, ja automaattinen reaktioni olisi ollut vastata kieltävästi. Olin japanilainen. Kiinalaisella ja japanilaisella oli viisti ero, mitä jotkut ihmiset eivät vain ymmärtäneet.
Siinä tilanteessa automaattiset reaktioni olivat kuitenkin hautautuneet kaikkien mietteideni alle, mitä kautta nopeasti tulleen vastauksen sijaan katseeni kävi nelikon puolessa. Hehän olivat jo kertaalleen näyttäneet, mitä tapahtui, jos heidän sanojaan korjasi. Ja vaikka teoriassa en olisi korjannut heidän sanojaan vaan vastannut vain Neron kysymykseen, en uskonut, että nelikko näkisi sitä niin. En uskonut lainkaan. Thomas ainakin vaikutti siltä, että ottaisi vielä nirrin minulta pois, jos toistaisin tekoni. Tai sitten vain kuvittelin kaiken.
Samaan aikaan minulla oli toki ylpeyteni syntyperästäni, ja ajatusten aiheuttama ristiriita sai minut jännittämään leukaperiäni. Katseeni käväisi jo Nerossa, mutta sitten vilkaisin vielä kertaalleen nelikkoa, kun kuulin parin heistä näkevän hiljaisuuteni huvittavana. Olisin tahtonut juosta vain pois, mutta mitä sitten olisin tehnyt?
"Joo. Oon..kiinalainen", vastasin katseeni takaisin Neroon palauttaessani. Jännityksestäni ja ajatuksistani huolimatta yritin pitää itseni edes mukamas itsevarmana, mutta arvasin auttamatta esitykseni ontuvan kuin kolmijalkainen aasi. En osannut edes valehdella, mikä aiheutti pienen tauon sanoihini. Nyökkäämään itseni en millään saanut, sillä pelkäsin, että automaattisesti pudistaisin päätäni. Ilmeisesti vastaukseni kuitenkin kävi nelikolle.
'Näetkö? Ei me muuten sitä oltais sellaseks ees kutsuttu', yksi minulle tuntemattomasta kolmikosta nimittäin heitti kuin mukamas täysin totta puhuen. Sanojen tähden leukaperieni jännittyneisyys säilyi, mutten edelleenkään saanut sanottua mitään vastaan. En halunnut uudempaa tyrmäystä. Siten sain vain kuunnella uudempia naljailuja.
'Sun kyllä kannattais opettaa lastentarhassa vähän englantia. Hetken aikaa luulin, ettei se ymmärtäny ees mitä kysyit', seuraava sanahdus nimittäin kuului ja sitä seuranneiden naurujen myötä katseeni lipui pois tilanteesta. Kohti ulko-ovia jos tarkkoja oltiin.
Sillä jos olisin vain lähtenyt? Juossut tai kävellyt, ihan sama. Kunhan olisin siis vain päässyt pois. Niin, se kuulosti helpolta, mutta silti vain jämähdin siihen. Kaipa se oli hakatuksi tulemisen pelko, jos tekisin mitään oma-aloitteisesti, yhdessä itseni totaalikseksi typerykseksi haukkumisen kanssa. Tyhmänä kun olit seurannut miestä tilanteeseen, niin seiso siinä sitten. Osin minusta tuntui kuin olisin halunnut alkaa itkemään tilanteen ja kasvojeni jomotuksen takia, mutta parhaani mukaan koetin pitää lähellä olevan itkuisuuden poissa kasvoiltani. Pari kertaa jännitetty leukani tosin värähti ja painoin käsiäni entistä tiukemmin taskujen suojiin.

Nimi: Riitasielu

01.05.2019 21:28
Nero Dubont | Blood Hawks -jengitila

Käännettyäni katseeni rennon viittaukseni lomassa, Hiro oli kuin olikin jäänyt kannoilleni. En tiedä olisiko ollut parempi antaa untuvikon vain lähteä matkoihinsa, tai mitä koskaan todellisuudessa oli ollutkaan tekemässä, sillä kännipäissään Thomas ja kumppanit osasivat olla pahempaakin kuin vain epäkohteliaita. Nyt miehet kuitenkin naureskelivat tyytyväisinä omia egojaan hivellen. Minulle se ei ollut mitään uutta, mutta veikkasin Hiron näkevän asian vähän eri tavalla. Hymähdin teennäisen huvittuneesti Thomasille ja tämän mielikuville lastentarhoista. Toisen letkautuksen kiinalaisista tai mistä lie annoin mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. En tiennyt oliko Hiro edes kiinalainen, mutta se nyt oli tämän oma asia.
“Pakkohan se jonkun on, sitä paitsi kun kattoo teitä niin toivois jonkun pitäneen sitä aikasemminkin.”, tuumasin hyväntuulisesti. En yleensä antanut satunnaisten heittojen päästä ihoni alle, niihinkin kyllästyi siinä määrin ajan saatossa, ettei jaksanut edes loukkaantua. Ne unohtuivat itselle merkityksellisempien ja epäoikeudenmukaisempien tekojen alle. Sitä muisti paremmin miten itse oli muita loukannut tai vahingoittanut, kuin mitä sinulle oltiin sanottu. Toivoin, ettei Hiro ajattelisi minun tarkoittavan lausettani pahalla, vaikka siltähän se kuulosti. Totuus oli kuitenkin se, etten minäkään kaikesta hyväntahtoisuudestani huolimatta voinut kohdella ketään silkkihansikkain, vaikka olisin halunnutkin. Pystyin auttamaan hiukan ja toivoa, että untuvikko löytäisi jengistä oman maaperänsä, johon kasvattaa itseään, mutta siinä kaikki.
“Ootko sä kiinalainen?” käännyin sitten kysymään Hirolta neutraalisti. Kuulin Adrianin pärskähtävän halveksivasti kysymykselleni. Teki mieli käskeä sitä olemaan turpa kiinni jos ei lapsellisuudeltaan kyennyt mitään fiksua sanomaan, mutten vaivautunut. Ei sitä itsekään aina osannut, vaikkei halunnutkaan myöntää kykenevänsä olemaan aivan yhtä lapsellinen monissakin tilanteissa.

En halunnut väkisin pitää Hiroa tilassa, jossa selkeästi tämän pelkkää olemassaoloa halveksittiin, mutta siihen hätään mitään luonnollista poistumistapaa ei tainnut olla. Ehkä Hiro keksisi sen itsekin, mikäli todella tuntisi itsensä niin epämukavaksi näiden ihmisten läheisyydessä. Sen tiesin, että mikäli kaikki tulisivat reagoimaan häneen tällä tavoin, ei toiselle ollut luvassa kovin helppoja aikoja. En edes halunnut ajatella pahimpia vaihtoehtoja toisen kohdalle, sillä olin kuullut - ja nähnyt riittävän karmeita puolia jengin sisäisistä suhteista. Valitettavaa kyllä en ollut yllättynyt Thomasin, Adrianin, Nickin tai neljännen miehen reaktioista, sillä Hiro ei varsinaisesti huokunut sellaista auraa, joka olisi saanut rujoissa ja muutenkin epäoikeudenmukaisuuteen kasvaneissa jengiläisissä kunnioitusta osakseen.

Nimi: E.M.

01.05.2019 16:23
Hiro Kuriyama - BH:n jengitila

Pakostikin nolostuin ja olisin halunnut painua maan alle, kun Nero yllättyi sanoistani ja tuntui minusta kailottavan ensikertalaisuuteni koko maailmalle. Pois en kuitenkaan voinut katsoa vain siitä karkaavani, en ensinnäkään kohteliaisuussyistä. Niinpä jäinkin aloilleni epäröivän ja epämukavan oloisena, vaikka kohteliaan hymyn yritinkin pitää kasvoillani, ja seurasin miehen katseen käymistä nelikon puolessa. Tiedä häntä tunsiko hän miehet. Varmaankin ja oletin saavani kohta sanat siitä, miten kaikki kuului asiaan tai jotain vastaavaa.
Osin tosin jotain sellaista vastaavaa sainkin - kait -, kun Nero palautti huomioni minuun ja hymähti alun olevan aina rankin. Sen jälkeen siihen mahdollisesti tottuisi tai sitten turtuisi, minkä huomauttaminen ei tuntunut helpottavan oloani. En halunnut tottua taikka turtua köniin ottamisiin. Pääsisin vielä hengestäni ja sen tähden omakin katseeni kävi nelikon puolessa. Entä jos joka kerrasta tulisi samanlaista?
Siihen välii Nero päätti kuitenkin katkaista ajatukseni ja osin toisen sanoihin havahtuen käännähdin jokseenkin yllättyneen ja kummastuneen katseeni toisen puoleen. Reippaasti mies nimittäin lupasi auttaa minut alkuun, mitä ihmettä se sitten ikinä tarkoittikaan. Sanojensa perään hän sitten jo askelsi sohvilla olevaa nelikkoa kohden, ja tunnuin jäätyväni aloilleni. Menisikö hän kertomaan mitä olin sanonut? Tämänhän takia en ollut alkuun kertonutkaan totuutta! Hehän vielä tappaisivat minut!
Siten pieni paniikki yrittikin nousta sisälläni, mutta pakotin itseäni rauhalliseksi. Katseeni toki kävi ulko-oven suunnassa, nythän voisin livistää pakoon. Voisin käydä lääkärissäkin mahdollisimman nopeasti. Jostain syystä ovelle suuntaamisen sijaan katseeni palasi kuitenkin Neron puoleen. Hetken vielä kuitenkin emmin perään menemisen kanssa, kunnes toisen jo aloitettua sanattelunsa nelikon kanssa pakotin askeleeni toisten luokse. Hitaasti ja epäröiden siis, mutta pääsin joka tapauksessa perille. Parin metrin päähän Nerosta ainakin siis.
Osin vetoni tuntui kyllä tyhmältä. Miksen juossut vain pakoon? No, ensinnäkin sitten en voisi palata takaisin. En minä tiennyt kuinka korkealla Nero oli arvoasteikossa, ja oletin hänen kyllä kertovan eteenpäin keltanokasta, joka juoksi saman tien paikalta pakoon. En voisi näyttää naamaani enää jengissä, ja tiedä häntä mihin sekin sitten johtaisi. Toisaalta tunnuin myös osin luottavan Neroon, ja se oli suurimmalti osin päätökseni tukena. Tiedän, se tuntui tyhmältä. Toinen oli kuitenkin ollut selkeästi nelikkoa kiltimpi, eikä minulla ollut jengissä ketään kehen voisin tukeutua. Todellakin olin vain tullut törmäänneeksi jengiin ja sitten minut otettiin siihen mukaan. Hyvä jos osasin sanoa, kuka minut värväsi.
Siinä joka tapauksessa sitten seisoin. Varoituksen sanat saivat minut entistä enemmän varuilleen. Entä jos tästä kehkeytyisi vielä tappelu? Nero onneksi rauhoitti tilannetta, mutta siinä samassa hän tuli maininneeksi nimeni, mikä sai ilmeeni jäätymään. Katseeni heilahti äkisti miehestä nelikkoon, ja selkeästi nelikko ei pysynyt kärryillä Neron sanoissa. Minua päin kääntyvää Neroa vilkaisten ja pelkoni nielaisten astelinkin siten Hiron viereen - joskin edelleen metrin verran hänen takaviistossa pysyen - ja pakotin pienen hymyn käväisemään kasvoillani. Jotenkin se vain tuntui pakolliselta, kuten koko tilanne. Ja vaikka koko nelikon katse kävikin puolessani, he eivät tuntuneet uskoneen asiaa.
"Ton kanssa?" Thomas nimittäin sanahti huvittuneen epäuskoisena ja samalla miehen katse palasi Neron puoleen. "Mistä lähtien sä oot muka alkanut pitämään lastentarhaa?" hän jatkoi vastaavaan, tai oikeastaan jopa huvittuneempaan äänensävyyn. Se saikin hymynyritykseni kaikkoamaan ja olisin halunnut astua piiloon Neron taakse. Siinä jäkitin kuitenkin aloillani katseeni kierrellessä epävarmana niin Neron kuin nelikonkin puolessa. Ainakaan he eivät olleet nousseet sohvilta minua taas kovistelemaan. Vielä.
"Kiinalaista lastentarhaa vieläpä", yksi kauempana olijoista koko kuitenkin tarvetta sanahtaa vitsaillen ja minua vittuillen vilkaisten. Oletin varmasti toisen muistavan sanoneeni olevani japanilainen, mutta ilmeisesti hän vain tahtoi härnätä. Kerrasta oppineena en kuitenkaan aukaissut suutani asiaa korjatakseni. Sen sijaan seurasin sivusta kuinka heitto tuntui huvittavan koko nelikkoa.

Nimi: Riitasielu

29.04.2019 17:04
Nero Dubont | Blood Hawks -jengitila

Toinen antoi ymmärtää olevansa vasta ensimmäistä kertaa kyseisessä paikassa. Väistämättäkin silmäni suurenivat hiukan uudesta tiedosta.
“Ai sä oot niin uusi!” sanoin kovemmalla äänellä kuin oli tarkoituskaan. Olin ajatellut Hiron olevan uudehkompi käyttäytymisen perusteella, mutta että niin uusi jäsen. Tietysti jotkut nuoremmatkin osasivat esittää kovempaa kuin todellisuudessa olivatkaan, ja olivat olevinaan niin luonnollisia uusissa tilanteissa - osa toki olikin, mutta harvalta se onnistui saumattomasti. Kävi hiukan sääliksi toista, sillä monilla oli joku ystävä remmissä, jonka vanavedessä joukkoon oli helpompi sulautua, mutta ainakaan nyt en nähnyt ketään. Ehkä toinen tiesi mihin oli lähtenyt mukaan ja tunsin empatiaa ihan turhaan. Yllättyneisyyteni katosi kasvoilta yhtä nopeaan kuin se sille oli ilmestynytkin, kun vilkaisin Hiron viittaamaan porukkaan taustalla. Adrian ja Thomas olivat tuttuja, mutta Nickin tunsin lähinnä nimeltä. Neljäs mies oli täysin tuntematon, vaikka istuikin niin varman oloisena, että olisi kuluttanut kyseisen tilan penkkejä useitakin vuosia. Hiron kohtelias hymy lähinnä teki olon pahaksi, sillä se korosti itselleni vain tämän alan paskamaisuutta. Joko hymyilet ja kestät kaiken, tai itket ja kestät, leimautuen samalla ties miksikä nösveröksi siinä ohessa.
“Alku on rankin, sitten siihen kai tottuu - tai turtuu”, hymähdin. Veikkasin enemmän jälkimmäistä, mutten sanonut sitä ääneen.
“Mutta annapa kun autan sut alkuun”, sanoin reippaasti. Ehkä se oli hiukan ilkeääkin Hiroa kohtaan, mutta näin se olisi nopeasti ohi, repäisin ikään kuin laastarin tämän puolesta. Lähestyin nelikkoa, antaen Hiron tehdä omat valintansa seuratako lähemmäs, lähteä, vai jäädä kauemmas seisoskelemaan.
“Hei Thomas, mitäs jätkä!” se oli enemmänkin tervehdys kuin todellinen kysymys. Mies kääntyi katsomaan minuun jokseenkin kummastuneena, oli varmaan tarkkaillut minun ja uuden tulokkaan kanssakäymistä.
“Mitäs mitäs, samaa vanhaa”, miehen ääni eteni yhtä hitaasti kuin silmät minun ja ehkä Hiron väliltä. En katsonut taakseni, joten toinenhan oli voinut vaikka lähteä pakoon.
“Niinpä tietysti, Adrianin kans täällä lusmuilette ja juotte viinat kaapista, ihan hyvä suunnitelma”, naurahdin ja nojan rennosti yhden sohvan käsinojaan.
“Älä rupee vittuilemaan, kannattaa kuule ite tehä tätä hommaa se kymmenen vuotta ja sit tulla kusi hatussa letkauttelemaan”, Nickiksi muistelemani mies varoitti. Olemus ei ollut kuitenkaan aggressiivinen, vaikka joukossa toki oli niitä joilla kierrokset nousivat nanosekunnissakin.
“Kuhan nyt heitin, Hiron kanssa tässä oltiin vaan pyörähtämässä niin voisitte vähän yrittää ees vaikuttaa siltä kuin meillä ois jotain kunnioitusta omaa alaa kohtaan”, sanoin kuivasti.
“Hiron?” Thomas kysyi arpoen selkeästi mitä helvettiä oli meneillään. Käännyin ympäri toivoen, että toinen olisi vielä kintereillä, jottei minun tarvitsisi viittailla nelikolle ilmaa ja vakuutella, että tässä se vielä hetki sitten oli.

©2019 ɴᴏʀᴛʜʙᴜʀʏ ʀᴘɢ - suntuubi.com