Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

roolipeli

roolipelaamaan

<  1  2  3  4  5  > [ Kirjoita ]

Nimi: Riitasielu

29.04.2019 17:04
Nero Dubont | Blood Hawks -jengitila

Toinen antoi ymmärtää olevansa vasta ensimmäistä kertaa kyseisessä paikassa. Väistämättäkin silmäni suurenivat hiukan uudesta tiedosta.
“Ai sä oot niin uusi!” sanoin kovemmalla äänellä kuin oli tarkoituskaan. Olin ajatellut Hiron olevan uudehkompi käyttäytymisen perusteella, mutta että niin uusi jäsen. Tietysti jotkut nuoremmatkin osasivat esittää kovempaa kuin todellisuudessa olivatkaan, ja olivat olevinaan niin luonnollisia uusissa tilanteissa - osa toki olikin, mutta harvalta se onnistui saumattomasti. Kävi hiukan sääliksi toista, sillä monilla oli joku ystävä remmissä, jonka vanavedessä joukkoon oli helpompi sulautua, mutta ainakaan nyt en nähnyt ketään. Ehkä toinen tiesi mihin oli lähtenyt mukaan ja tunsin empatiaa ihan turhaan. Yllättyneisyyteni katosi kasvoilta yhtä nopeaan kuin se sille oli ilmestynytkin, kun vilkaisin Hiron viittaamaan porukkaan taustalla. Adrian ja Thomas olivat tuttuja, mutta Nickin tunsin lähinnä nimeltä. Neljäs mies oli täysin tuntematon, vaikka istuikin niin varman oloisena, että olisi kuluttanut kyseisen tilan penkkejä useitakin vuosia. Hiron kohtelias hymy lähinnä teki olon pahaksi, sillä se korosti itselleni vain tämän alan paskamaisuutta. Joko hymyilet ja kestät kaiken, tai itket ja kestät, leimautuen samalla ties miksikä nösveröksi siinä ohessa.
“Alku on rankin, sitten siihen kai tottuu - tai turtuu”, hymähdin. Veikkasin enemmän jälkimmäistä, mutten sanonut sitä ääneen.
“Mutta annapa kun autan sut alkuun”, sanoin reippaasti. Ehkä se oli hiukan ilkeääkin Hiroa kohtaan, mutta näin se olisi nopeasti ohi, repäisin ikään kuin laastarin tämän puolesta. Lähestyin nelikkoa, antaen Hiron tehdä omat valintansa seuratako lähemmäs, lähteä, vai jäädä kauemmas seisoskelemaan.
“Hei Thomas, mitäs jätkä!” se oli enemmänkin tervehdys kuin todellinen kysymys. Mies kääntyi katsomaan minuun jokseenkin kummastuneena, oli varmaan tarkkaillut minun ja uuden tulokkaan kanssakäymistä.
“Mitäs mitäs, samaa vanhaa”, miehen ääni eteni yhtä hitaasti kuin silmät minun ja ehkä Hiron väliltä. En katsonut taakseni, joten toinenhan oli voinut vaikka lähteä pakoon.
“Niinpä tietysti, Adrianin kans täällä lusmuilette ja juotte viinat kaapista, ihan hyvä suunnitelma”, naurahdin ja nojan rennosti yhden sohvan käsinojaan.
“Älä rupee vittuilemaan, kannattaa kuule ite tehä tätä hommaa se kymmenen vuotta ja sit tulla kusi hatussa letkauttelemaan”, Nickiksi muistelemani mies varoitti. Olemus ei ollut kuitenkaan aggressiivinen, vaikka joukossa toki oli niitä joilla kierrokset nousivat nanosekunnissakin.
“Kuhan nyt heitin, Hiron kanssa tässä oltiin vaan pyörähtämässä niin voisitte vähän yrittää ees vaikuttaa siltä kuin meillä ois jotain kunnioitusta omaa alaa kohtaan”, sanoin kuivasti.
“Hiron?” Thomas kysyi arpoen selkeästi mitä helvettiä oli meneillään. Käännyin ympäri toivoen, että toinen olisi vielä kintereillä, jottei minun tarvitsisi viittailla nelikolle ilmaa ja vakuutella, että tässä se vielä hetki sitten oli.

Nimi: Riitasielu

25.04.2019 18:07
Kasper Mahoney | Baari

“Pensselin varresta autoja rassaamaan, siinä on pieni välimatka”, Kasper hymähti hyväntahtoisesti. Joku olisi voinut kuvitella sen ivaksi, mutta mies luotti siihen, että toinen tajuaisi asian laidan. Hänestä oli vain mielenkiintoista miten joillain oli niin keskenään erityyppisiä harrastuksia ja taitoja.
“Keräätkö autoja tai jotain?”
Vastausta odotellessaan hän vilkaisi kännykkänsä näytön kelloa. Yössä valo tuntui aivan liian kirkkaalta. Viestejä ei ollut, vain jonkun sovelluksen päivitysilmoitus, jota hän ei muistanut koskaan edes käyttäneensä. Ihan tätä hän ei ollut ajatellut melkein kolmikymppisestä itsestään. Hän oli vakaasti ajatellut, että tässä vaiheessa hän asuisi omakotitalossa vaimonsa ja ehkä jopa lapsen kanssa - jonka hankkimatta jättämisestä hän nyt oli kiitollinen. Ei hän nyt muutenkaan koskaan ollut ajatellut itseään hyvänä roolimallina kenellekään.
“Ei taida sullakaan olla kiire mihinkään?” Kasper kysyi sitten ajattelematta. “Tai no se penteleen kissa varmaan huutaa kotona yksinäisyyttään, eikö niiden kuuluisi olla itsenäisiä?” Siinä tilanteessa hän ei tajunnut ajatella, että Nova vähät tiesi ja tuskin välitti hänen kasvavasta kissaongelmastaan.

Nimi: Cualacino

23.04.2019 22:56
Thaddeus Hamilton - katu

Thatch odotti naista kärsivällisesti, vaikkakin jatkoi yhä hermostunutta käyskentelyään. Hän piti puhelintaan kädessään ja naksutti sitä suojaavan kuoren kulmaa pois ja paikoilleen. Kenties se rentoutti hänen käsiensä hermostunutta aavistuksellista vapinaa. Se ei kuitenkaan auttanut paljoa, ja kun Leah ilmestyi alakäytävään lasisen oven taakse, Thatch ei voinut jättää huomiotta henkensä salpautumista. Kevyt ja aito, vaikkakin hermostuneen oloinen hymy ilmestyi Thatchin kasvoille kun tuo astui ovesta ja tervehti häntä.
”Hei”, Thatch henkäisi vastaukseksi toisen tervehdykseen. Mies epäröi hetken, katsoen Leahia sydän kiivaasti hakaten. Hän kuitenkin päätti sanoa sen, mikä tuntui luonnolliselta siinä hetkessä. “Säpäs näytät u...u” Äänne tuntui jäävän hermostuneen Thatch-paran kurkkuun pahasti kiinni. Siispä sulkien silmänsä ja vetäen rauhoittavan hengenvedon, mies yritti uudelleen.
“Näytät kauniilta”, Thatch kiersi sanan, jonka oli meinannut sanoa. Hänen poskillaan oli kevyt puna, mutta hänen hymynsä oli yhä järkkymätön. Hieman aikaista kevyempi syvä henkäisy karkasi Thaddeusken sisuksista hänen katsoessaan Leahiin.

Nimi: Helena

22.04.2019 09:07
Leah Scheinberg - koti

Kädet silottelivat punaisen mekon pintaa sileäksi, kun Leah vielä seisoi makuuhuoneensa peilin edessä. Ties kuinka useaan kertaan hän oli tarkistanut kuontalonsa, vaikka lopputulos oli edelleen hyvä eikä sillä ollut loppujen lopuksi juurikaan mitään merkitystä, miltä hän näytti. Ulkonäkö jäi Leahilla toissijaiseksi, vaikka illan ohjelmaa pystyi treffeiksi kutsua. Thaddeus oli kuitenkin jo töissä antanut kuvan, että oli samanlainen kuin Leah siinä, että toisen ihmisen persoona ratkaisi enemmän kuin ulkonäkö. Naisen olisi siis turha ottaa mitään stressiä pienistä rypyistä mekossa tai omille teilleen tiukalta ponnarilta karanneesta hiuskiehkurasta. Illasta tulisi silti yhtä mukava, vaikka korkojen sijaan hänellä olisi jalassa kengät.
Jännitys kipristeli vatsanpohjassa, koska kello alkoi lähestymään Thaddeuksen kanssa sovittua aikaa. Peili sai jäädä, kun Leah suuntasi asuntonsa eteiseen jo valmiiksi. Ajan kuluksi hän tarkisti vielä pikkulaukkunsa sisällön, mikä oli paljon tärkeämpää ja järkevämpää kuin tyhmänä peilin edessä jatkuvasti seisoskelu. Mekon silittely tosin oli ollut enemmän keino purkaa hermostuneisuutta, kun hän oli ollut aikaisemmin valmis kuin oli suunnitellut.
Laukun kanssa kaikki oli myös kunnossa. Tekeminen loppui kesken sen myötä eikä Leah onnistunut enää keksimään muuta ei paljon aikaa vievää tekemistä. Kaipa hän vain odottaisi ja yrittäisi pitää suloisen jännityksensä kurissa. Hänen ja Thaddeuksen tapaamisen sekä miehen treffipyynnön muistelu ei kuitenkaan rauhoittanut naisen vatsaa saati mieltä. Mies oli ollut hermostunut ja suloinen, mikä oli tehnyt vaikutuksen Leahiin. Thaddeuksen ajattelevainen ja lempeä persoona oli myös sulattanut naisen sydämen ja nostanut ihastuksen pintaan. Pitkään aikaan Leahkaan ei ollut ollut suhteessa saati tapaillut ketään, vaikka ei suhteita ja seurustelua pelännytkään. Edellinen oli ehkä jättänyt ikävän muiston, mutta se ei ollut estänyt häntä vastaamatta hyväksyvästi Thatchin pyyntöön lähteä ulos miehen kanssa sinä iltana.
Jännitys hyppäsi hetkellisesti korkeuksiin, kun ovikello soi. Leah ei osannut enää tarkistaa kelloaan, kun puki vain takin päälleen ja nappasi laukkunsa miltein vauhdilla. Vasta hississä hän tuntui havahtuvan ja huomasi käyvänsä vähän jännityksen aiheuttamilla kierroksilla. Itseään rauhoitellakseen Leah keskittyi hengittämään syvään sisään ja ulos samalla, kun kiitti itseään avaimen ottamisen muistamisesta. Sen jääminen asunnon oven toiselle puolelle tästä nyt olisi puuttunutkin, kevyt puna poskilta ei ainakaan olisi kadonnut.
Puna tuntui jäävän poskille, kun Leah pääsi alimpaan kerrokseen ja näki lasisista ikkunoista ja ovesta Thatchin seisomassa ulkopuolella. Mies oli Leahin mielestä komea kuten aina, mutta hänen omia hermojaan ehkä rauhoitti nähdä hermostuneisuuden olevan molemminpuolista. Ehkä se oli vain hyvä asia, kuka tietää.
“Hei”, Leah tervehti miestä hellällä, lempeällä äänellä ulko-oven sulkeuduttua naisen takana. Hissiltä ulos suunnattuja askeleita hän ei edes muistanut, lyhyt matka oli mennyt ikään kuin sumussa. Thaddeuksen luokse pääsemisellä oli ollut ainoastaan merkitys.

Nimi: E.M.

16.04.2019 18:31
Hiro Kuriyama - BH:n jengitila

Suoraan sanottuna en arvostanut toisen naurahdusta aivotärähdyksestä, sillä eihän siinä mitään hauskaa ollut. Lisäksi en ollut edes tullut miettineeksi aivotärähdyksen mahdollisuutta. Siten asiaan en sanonut mitään.
Enpä kyllä Neron jälkimmäisempäänkään sanahdukseen - tai tarkkaan otettuna kysymykseen - olisi tahtonut vastata. En nimittäin tiennyt, mitä olisin voinut vastata. Tai mitä minun olisi kannattanut vastata. En edelleenkään tahtonut laverrella, sillä en nähnyt sitä järkeväksi teoksi. Ihan vaikka Nero ilmeisesti olikin rennomman oloinen kuin nelikko.
Toisaalta kyllähän mies kannusti minua puhumaan rehellisesti. Tarkalleen sanottuna tätä paskaa ei saisi kiillottamallakaan kullaksi, mikä kuulosti kyllä varsin osuvalta, vaikkakin ikävästi sanotulta. En kuitenkaan tiennyt tarkoittiko hän oikeasti sanojaan. Ehkä hän vain testasi lavertelisinko? Mies toki vaikutti mukavammalta kuin nelikko. Oliko mahdotonta, että jengissä olisi joku mukavakin?
"Oon vasta ekaa kertaa täällä", päädyin siten maksamaan. Toki vastaus ei vastannut toisen kysymykseen kuin kiertäen. Suuremmin en nimittäin pystyisi sanomaan kuinka hyvin viihdyin muuta kuin täällä olleeni lyhyen hetken perusteella. Sen perään sanat kuitenkin vain jatkoivat itseään.
"Ja no..sanottakoon, etten saanut järin lämmintä vastaanottoa", lisäsinkin viitaten sanoillani nelikon antamaan tervetuliaislahjaani, joka taisi heidän puolestaan olla myös läksiäislahja. Käteni tungin taskuihin ja koetin nostaa edes pientä hymyä suupieliini, mikä jäi yrityksenä kuitenkin varsin toispuoleiseksi. Aivan kuin poskipään jomotus vain leviäisi laajemmalle. Pitäisikö minun oikeasti käydä lääkärissä aivotärähdyksen varalta?

Nimi: Riitasielu

15.04.2019 18:29
Nero Dubont | Blood Hawks -jengitila

Nuorikon epäselvä, ja katkeileva selitys sai melkein ajattelemaan, että ehkä tuo tosissaan oli lyönyt päänsä pahemman kerran ja oli siksi jotenkin sekavan oloinen, vaikka epätodennäköiseltä se vaikuttikin. Väistämättä kurtistin kulmiani, kun Hiro vilkuili taakseen. Mietin oliko tuo ehtinyt tutustua kauempana oleskelevaan nelikkoon, vai mikä sai toisen olemaan kuin peura ajovaloissa.
“No kunhan ei aivotärähdystä tuu”, naurahdin, vaikka oikeastaan koko tilanne ei huvittanut minua lainkaan.
“Mites oot viihtynyt?” tiedustelin muotoseikan vuoksi, vaikka tiesin että jos kyseessä oli tulokas, oli se ihan sama mitä kysyi, kun ne eivät keskimääräisesti uskaltaneet todellisia ajatuksiaan tuoda ilmi. Hämärät kuvat omista ensimmäisistä vuosista jengissä eivät nekään mitään hattaraisia olleet, vaikka sulauduin näennäisesti hyvin joukkoon ja sain varsin nopeasti kiitosta ryhmän sisällä. Jokin tässä Hirossa kuitenkin enteili pahaa, ei niinkään siksi, että tämä vaikutti vaaralliselta, vaan lähinnä mikä sen kohtalo tulisi olemaan. Ehkä siitä löytyi jotain piilevää varmuutta, mitä ei näin ensinäkemältä kyennyt lukemaan eleistä tai sanoista. Kovan koulun se joutuisi joka tapauksessa käymään.
“Ja mulle voi sitte puhua ihan rehellisesti, ei tätä paskaa kiillottamallakaan kullaks saa”, tuumasin. Uusien tulokkaiden kanssa oleminen oli helppoa, mutta jostain syystä moni vanhempi tekijä koki sen lähinnä taakaksi. Olihan siinä omat haasteensa ja ikäviä tilanteita tuli väistämättä, kun joku sankari ei tajunnut, että jengissä oli tietty protokolla jota noudatettiin. Yritykset uudistaa toimintatapoja jäivät aika köyhiksi, kun Blood Hawksien pimennossa pysyttelevät isot kihot eivät niistä perustaneet. Oli parempi olla hiljaa ja toimia huomaamattomasti. Itseni puolesta en osannut enää pelätä, olinhan jo näyttänyt olevani luotettava ja suurimman osan koko systeemin paskamaisuuteen liittyvistä heitoista pystyi laittamaan huumorin piikkiin eikä mahdollisen takinkäännön.

Nimi: Trithan

08.04.2019 21:09
Nova Quinn (Baari)

Kasperin kertoessa olevansa kotoisin Pohjois-Dakotasta, Nova nyökkäsi samalla kun tumppasi tupakkansa maahan, hieroen sitä vielä kengällään asfalttia vasten.
"No omasta rauhasta ei ole täälläkään pulaa", nainen hymähti, pitäen katseensa maassa olevassa tupakanraadossa. Olihan Boone Countyssäkin peltoja, mutta Nova itse viihtyi mieluummin syvällä metsässä. Siellä hän tunsi olonsa parhaaksi.
Yhtäkkinen huudahdus lähittyviltä sai Novan säpsähtämään, ja kääntämään aran katseensa nuoreen mieheen, joka selvästi melko päissään tervehti Kasperia. Selvästi kyseessä oli miehen tuttu, sillä tuo vastasi nopeasti nuoremmalle. Nova kohotti hiukan kulmaansa, ja hymähti hiljaa kun Kasper pahoitteli työn varjopuolia.
"Ei se mitään", Nova sanoi, katsoen taas nuoren miehen perään. Ei häntä tuommoiset harmittomat tyypit haitanneet, mutta ne jotka halusivat tulla iholle olivat aivan toinen juttu. Kun Kasper kertoi joskus katuvansa uravalintaansa, Nova käänsi hiukan hämmästyneen katseensa tuohon.
"En oo ihan varma. Varmaan olisin mekaanikko, tai jotain, korjaisin pyöriä ja sellaista", Nova kertoi, miettien omia projektejaan. Moottoripyörällähän hän oli baariinkin tullut sinä iltana, mutta saisi sitten taas nähdä koska hän pääsisi sillä takaisin kotiin. Nyt Nova oli ainakin liian päissään ajaakseen, tai ainakaan hän ei apulaisseriffin nähdessä kehtaisi lähteä kotiin. Mutta eipä tämä olisi ensimmäinen yö jonka hän viettäisi kaupungissa, kun ei kyennyt ajamaan itseään takaisin mökilleen.
Hetkeksi kiusallinen hiljaisuus lankesi heidän ylleen, kun Nova yritti kuumeisesti keksiä jotain sanottavaa, samalla toivoen että Kasper hoitaisi sen. Alkoholistakaan ei ollut paljoa apua tähän hänen sosiaaliseen kiusallisuuteensa, ja jos Nova olisi ollut selvin päin häntä olisi varmaan nolottanut enemmän.

Nimi: E.M.

26.03.2019 23:19
Hiro Kuriyama - BH:n jengitila

Ei luojaa sentään.. Toinen ei tuntunut uskovan selitystäni, sillä hän kysyi olinko nyt kuitenkaan ihan oikeassa paikassa. Ja sitä saatoin kysyä itseltänikin myös sillä hetkellä, kun aika tuntui melkeinpä pysähtyvän. Mitä minä oikein edes tein täällä? Mitä olin edes ajatellut? Saisin vain turpaani, pahemmin siis kuin mitä olin nyt jo saanut.
Valitettavasti kuitenkaan aika ei pysähtynyt, vaikka se tuntuikin siltä. Toinen nimittäin jatkoi sanojaan ja ilmeisesti jopa tervetoivotti minut joukkoon, joskin tunnuin oikeasti tajuavan toisen sanat vasta viiveellä. Tarkasti ottaen vasta siis sen jälkeen, kun olin säpsähtänyt toisen käden ojennusta, jota luulin uhkaavaksi liikkeeksi. Vaikka se ei siis sitä ollut. Toinen yritti vain esitellä itsensä. Hieman noloa...vain hieman.
"Ööh...Hiro..ja kiitos", esittelin itseni tajuamisieni jälkeen ja tajusin jopa kiittää tervetoivotuksesta, vaikka kovinkaan tervetoivoteltu minusta ei jostain syystä tuntunut. Valitettavasti sanojeni tökeröydelle en voinut mitään, sillä olin jäänyt ajatuksissani kiinni noloon säpsähdykseeni, mitä koetin kuitata kättelyyn vastaamalla(?). Kunnolla Neroksi esittäytyneen miehen katsekontaktiin en kuitenkaan uskaltanut vastata. Ehkä niin tekemällä olisin kuitenkin voinut välttää seuraavaksi tulleen kommentin, joka siis koski kasvoissani olevaa lyönnin jälkeä ja etteihän se syntynyt törmäyksessämme. Empiminen näkyi kasvoiltani - lyönnin jäljen lisäksi siis - samalla kun laskin toisen kädestä irti.
"Ei se siinä tullut, mä vaan..", vastasin katkaisten lauseeni kesken kaiken. Kahdesta syystä oikeastaan, sillä koetin saada hengästystäni kasaan ja keksiä mitä sanoisin. Lavertelu ei nimittäin edelleenkään olisi järin kannattavaa, minkä takia vilkaisin Neron ohitse kohti selkäsaunan antajiani. Siellähän he olivat edelleen, joskin valumassa kohti sohvia nähdäkseni. Valitettavasti tosin koko jupakan aloittanut kaveri - Thomas - vilkaisi minua kohden katseeni ollessa toisessa, minkä tähden sain pikaisen tappouhkauksen. Tai sellaiseksi minä kurkun ohitse peukalon vetämisen tulkitsin oli toisen ilme virneessä tai ei, ja kasvoni valahtivat hieman kalpeiksi samalla kun nielaisin. En edes tajunnut niin tapahtuvan, sillä olin jäänyt miettimään sitä, miksi minä olin joutunut toisten silmätikuksi. Toki vastauksen tiesin, ja silti sitä olisin voinut pohtia siinä pidempäänkin, mutta revin katseeni takaisin Neroon. En tahdonut herättää epäilyksiä enemmän kuin oli pakko.
"Tai siis ei sillä väliä. Ei se tossa törmätessä kuitenkaan tullut", keksin sitten jatkaa asiaa vähätellen, minkä jälkeen jäin miettimään kelpaisiko vastaus toiselle. Kun luulisi sen olevan ok. En minä sentään lähtenyt vähättelemään jälkeä niin paljon, etteikö se mitään olisi ollut. Se kun ei olisi varmasti mennyt lävitse.

Nimi: Riitasielu

26.03.2019 20:13
Nero Dubont | Blood Hawks -jengitila

Yritin lukea toisen kehon ja kasvojen eleitä, mutten osannut päättää näyttikö toinen enemmän yllättyneeltä, pelästyneeltä vaiko nolostuneelta. Jaloilleen päässyt tyyppi vaikutti olevan hukassa, siihen malliin tämä pälyili ympäristöään, eikä hämärä selitys jostain tehtävästä vakuuttanut sen enempää.
“Ootkohan nyt kumminkaan ihan oikeessa paikassa?” kysyin, vaikka toinen väittikin omaavansa jonkin tarkoituksen vierailulleen. En halunnut kuulostaa säälivältä, mutta kaikki viitteet Blood Hawksin jäseneksi puuttuivat. Toisaalta kuka olisi niin typerä, että menisi Blood Hawksien kerhotaloon kutsumattomana vieraana, ainakaan vapaaehtoisesti? Toki teini-ikäisistä hulttioista löytyi tapauksia, jotka hyvänä vitsinä ja kavereille machoiluna löivät vetoa, että uskaltaisivatko käydä kerhotilan pihalla, tai jopa sisällä asti. Oikeastaan me vain hyödyimme lasten pelleilyistä, sillä sieltä saattoi löytyä tulevia jengiläisiä, jotka tekisivät mitä tahansa näyttääkseen mukamas cooleilta poltellessaan ja juodessaan aikuisten kanssa.
“Tai ei sillä - mun puolesta tervetuloa vaan joukkoon, en oo vaan aikasemmin sua nähny”, yritin lievittää edellisen lauseeni kyseenalaistavaa sävyä, ja ojensin käteni tervehdykseksi:
“Nero.”
En ollut koskaan luottanut uhkailuun tai pelotteluun untuvikkojen kanssa, enkä varsinkaan silloin kun en ollut edes varma oliko seurassani oleva henkilö todellisuudessa edes jengiläinen. Sheriffien ja jengiläisten kiristyneet välit olivat siinä pisteessä, ettei edes yllättäisi jos virkavalta olisi ottanut aseeksi teineiltä näyttävät soluttautujat, jotka toistaisivat kuin papukaijat kaiken kuulemansa.
“Oho, et kai sä naamaas lyöny törmätessäs, tohon tulee kyllä paha jälki”, kommentoin ajattelematta, kun käsi ojennettuna yritin tavoittaa tuon silmiä, mutta kiinnitinkin huomioni värjäytyneeseen alueeseen tämän kasvoissa. Oli vaikea kuvitella, että tämä naamalleen olisi kaatunut törmätessään.

Nimi: E.M.

24.03.2019 23:59
Hiro Kuriyama - BH:n jengitila

Anteeksipyyntelyilläni olin toivonut välttäväni uuden selkkauksen, mutta äkkiseltään toisen(Nero) sanat eivät siltä kuulostaneet. Minun kun pitäisi olla enemmän huolissani itsestäni, ja oi, kuinka pahalta se siinä tilanteessa kuulostikaan. Jos jumala olisi oikeasti ollut olemassa, hän olisi saanut antaa minun kuolla siihen paikkaan sydänkohtaukseen ennen seuraavaa turpiin ottoa. Minuun sattui jo aivan tarpeeksi.
Ja oikeasti ajatuksissani rukoilin niin. Sen tähden en ehtinyt juoksahtaa paikalta mihinkään ennen kuin toinen avasi suunsa uudestaan ja kysyi, mihin minulla oli edes niin kova kiire. Toisaalta olisinkohan siinä jo niin lyhyestä matkasta henki hieveriin pelästytettynä jaksanutkaan juosta enempää.. Ehkä ulos jengitilasta, mutten sen pidemmälle. Kyselijä ja nelikko puolestaan varmasti pötkisivät vaikka seuraavaan piirikuntaan asti. Ja sen vuoksi oikeastaan vilkaisinkin toisen ohitse tulosuuntaani. Sentään minua ei sillä sekuntilla jahdattu.
"Mä vaan unohdin yhden tosi tärkeän jutun, että voin tehdä mun tehtävän", valehtelin sitten aloittaen sanani katseeni vielä ollessa nelikon suunnalla, kunnes siirsin nopeasti katseeni lähempään ongelmaani ottaen jo askelta kauemmas toisesta. En nimittäin uskonut voivani kertoa totuutta. Tai en uskonut ainakaan sen olevan kovinkaan fiksua. Jengeissä tuskin tykättiin lavertelusta? Ja olihan minulla ollut tehtävä. Minun oli pitänyt tehdä jotain simppeliä tietokoneella, mutta saisi nähdä miten sen kävisi.
Tosin tehtävä tai ei, minulla oli silti ongelma. En ollut kovinkaan hyvä valehtelija ja tekohymyn nosto huulillekin jäi välistä, sillä poskipäätäni oikeasti jomotti ja kipu tuntui leviävän nenänvartta pitkin vasemman silmäni ympärille. Jos selviäisin tästä kaikesta kuitenkin vain mustalla silmällä, olisin varsin tyytyväinen. Poskeni varmaan nyt jo punoitti silmin nähtävästi, ja jos ei lyönnin vuoksi, niin tunnereaktion takia vähintään.

©2019 ɴᴏʀᴛʜʙᴜʀʏ ʀᴘɢ - suntuubi.com