Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

roolipeli

roolipelaamaan

<  1  2  3  4  5  > [ Kirjoita ]

Nimi: Riitasielu

24.03.2019 23:21
Nero Dubont | Blood Hawks -jengitila

Siitä oli kauan, kun olin viimeksi nähnyt niin paljon verta. Oli vaikea kuvitella, että sen määrän menetettyään ihminen vielä kykeni olemaan hengissä. Kokemuksen kautta oppi missä raja kulki. Untuvikot lopettivat liian aikaisin, väkivallan makuun päässeet jatkoivat liian pitkään, kokeneet osasivat vedellä oikeista naruista. Ei päästää liian helpolla, mutta vaikuttaa myötätuntoisilta, jotta kohde pysyi toiveikkaana. Vihasin sitä valtapeliä, ja sitä verta joka huuhtoutui viemäristä alas. Kerroin itselleni, että se oli vesiväriä, viatonta ja harmitonta, jolla maalattiin jotain kaunista. Kauniimpaa kuin mitä Northbury tai Blood Hawks yhteensä pystyivät tarjoamaan.

Olin ollut viikon poissa kuvioista, niin sanotuissa normaaleissa piireissä tekemässä baarihommia, kun olin saanut soiton ylemmältä taholta. Joku tulokas oli möhlinyt kuljetuksen kanssa ja minun tehtäväni oli hoitaa paikalle joku osaava henkilö pitämään huoli siitä, ettei virkavalta kiinnostuisi tieltä ajaneesta pakettiautosta. Tulokas oli saanut toimia myös varoittavana esimerkkinä sille, mitä kävi jos ei toiminut odotetusti. Kävi sääliksi niitä nuoria kloppeja, jotka liittyivät mukaan jännityksen kiilto silmissä, huomatakseen vain joutuneensa noidankehään, jossa teoilla oli todelliset seuraukset, missä moraali oli löyhää, eikä kunnioitusta saanut tuosta noin vain sormia napsauttamalla.

Kuvittelin lyöväni jotain muuta kuin sitä nuorta miestä, kuvittelin sitä vielä siinäkin vaiheessa, kun toimeksiannon antaja kysyi nauraen: “Joko se lakkasi itkemästä?” Johon vastattiin tietysti, että “Ei. Mutta kyllä se vielä lopettaa.” Inhosin niitä sadistisia paskiaisia, jotka sulkivat silmänsä sairaalle väkivallalle, joka kohdistettiin omiin, hyväksikäytölle, josta kärsivät etenkin nuorimmat ja haavoittuvimmat. Eniten inhosin sitä, etten ollut yhtään sen parempi, ja kaikesta huolimatta Blood Hawks oli ainoa perheeni. Sairas sellainen.

Huomasin edelleen hieman kuivunutta verta käsissäni, kun lampsin sivurakennuksesta Blood Hawksien niin kutsutun kerhotilan ovelle. Sana kerhotila kuulosti viattomalta, vaikka se oli kaikkea muuta kuin sitä. Sisältä kuului mekastusta kuten normaaliin tapaan. Täysi äänettömyys oli huolettavampaa, yleensä se tarkoitti sitä, että joku merkittävä henkilö oli vaihtoehtoisesti kuollut tai mennyt kiven sisään. Yllättävät ratsiatkin saivat paikan hiljenemään hetkellisesti, mutta pihamaalla ei näkynyt kuin tuttuja ajokkeja.

Tuttu tunkkaiseksikin kuvailtava ilma iski kasvoille sisään mentäessä. Ehdin ottaa vain muutamia askelia kohti pääoleskelutilaa, kun tunsin jonkun iskeytyvän päin vartaloani. Yllätykseltäni en kyennyt reagoimaan muulla tavalla, kuin ottamalla pari hakevaa askelta taaksepäin, ja hengittämällä pari normaalia syvempää henkäystä. Toinen oli kuitenkin sukeltanut lattiatasoon, eikä näyttänyt kovin hyvinvoivalta ainakaan omaan silmääni. Tästä huolimatta pieni mytty nousi ylös ja alkoi pahoitella, mikä tuntui kummalliselta ottaen huomioon, ettei mitään suurempaa tragediaa ollut tapahtunut.
“Enemmän olisin huolissani susta kuin musta”, huomautin. Toinen näytti niin nuorelta, etten osannut yhdistää tätä mihinkään syyhyn olla Blood Hawksien kerhotiloissa. Mittailin toista nopeasti katseellani, saattoihan tuo olla jonkun jengiläisen lapsi tai sukulainen, jotka välillä tiloissa kävivät pyörähtämässä. Välillä mietin mitä ne vanhemmat ajattelivat, kun toivat vapaaehtoisesti lapsensa koko paikkaan, mutta kai se meni niin näissä kuvioissa: sitä lapset perässä mitä vanhemmat edeltä.
“Minne sulla on noin kova kiire muutenkaan?” kohotin kulmiani kysyvästi, en ollut aikaisemmin nähnyt tyyppiä, tai ainakaan kiinnittänyt tähän huomiota. Kauempana Adrian ja Thomas kääntyivät toiseen suuntaan, selin meihin, vaikka normaalisti miehet olivat heti heittämässä tervehdystä ja yläfemmaa kehiin.

Nimi: E.M.

24.03.2019 21:37
Hiro Kuriyama - BH:n eräs jengitila

Minulla ei ollut Hämähäkkimiehen aisteja, mutta aistin kyllä, että olin joutumassa ongelmiin. Se ei ollut kovinkaan mukava tunne, sillä olin ollut jengin tiloissa kaksi ja puoli minuuttia. Tarkkaan ottaen kaksi minuuttia ja kaksikymmentäkahdeksan sekuntia. Siinä ajassa olin jo onnistunut vetämään ei-toivottua huomiota puoleeni. Ja ensimmäiset puolitoista minuuttia olin käyttänyt ulko-ovella seisten muiden katseilta piilossa, joten todellinen aika oli viisikymmentäkahdeksan sekuntia.
'Hei! Lastentarha on kahden korttelin päässä!' kuulin jonkun huutavan huvittuneeseen sävyyn sivummasta. Arvatenkin sanat olivat tarkoitettu minulle, ja kyseessä oli varmasti joku sohvilla istuneesta nelikosta. He olivat ainakin kiinnittäneet minuun saman tien huomion. Lisäksi he näyttivät minua selkeästi kokeneemmilta jengiläisiltä rotevine kroppineen ja tatuoituneine ihoineen, joten konfliktin välttämiseksi päätin olla vastaamatta heittoon. Niinpä jatkoin askeliani ja jopa nopeutin askelten tahtia. Valitettavasti kuulin nopeiden askeleiden lähtevän perääni, mitä kautta ratkaisuni osoittautui virhelaskelmaksi varsin nopeasti.
'Pysähtyisit kun sulle puhutaan', kuulin ärähdettävän juuri ennen kuin joku nappasi minua olkapäästä ja pakotti minut pysähtymään. Vastausta sanoihinsa tai tekoonsa hän ei jäänyt odottamaan.
'Vai onko sun kuulossakin jotain vikaa?' hän jatkoi ja nykäisi olkapäästäni pakottaen minut kääntymään hänen puoleensa. Nostaessani katseeni miehen silmiin vaikutti, että pituuseroa olisi ainakin kaksikymmentäviisi senttimetriä ja leveydeltään hän oli tuplat minusta. Olisin nielaissut jo vähemmästäkin.
"Ei ole. En vain halua mitään ongelmia", vastasin yrittäen pitää itseni rauhallisena ja huomion itseeni minimissä. Toinen ei kuitenkaan selkeästi kulkenut samalla aallonpituudella kanssani.
'Et halua ongelmia vai? Hah, kuulitteko tätä kaverit?' hän nimittäin kailotti naurahtaen ja vilkaisi sohvalle jääneisiin kavereihinsa päin. Se sai auttamatta kolmikon nousemaan ylös ja suuntaamaan puoleemme, missä välissä minut pysäyttänyt mies palautti katseensa puoleeni. En voinut päätellä mitään hyvää hänen huvittuneesta hymystään.
'Ehkä sun pitäisi oikeasti ollakin siellä lastentarhassa. Sinne sä sopisit paremmin kuin tänne. Tollanen kakara tulee syödyksi elävältä', hän sanahti viekkaasti hymyillen kuin olisi nauttinut tilanteesta. Minä sen sijaan en nauttinut lainkaan, ja nielaisin toistamiseen.
'Mut Thomas ethän sä ees pidä kiinalaisesta', yksi paikalle saapuvasta kolmikosta sanahti huvittuneena. Kaksi muuta osapuolta kolmikosta röhähtivät huvittuneina.
'En pidäkään, mutta tiedän kuka pitää', ensimmäinen sanahti viekkaana, mikä sai hänen kaverinsa naurahtamaan paremminkin. Ilmeisesti minulta meni heidän vitsinsä ohitse, mutta kiinnitinkin huomioni enemmän heidän virhelaskelmaansa.
"Japanilaisesta", mutisinkin siksi ja tietenkin oletin, etteivät he kuulisi. Eivät he nimittäin vaikuttaneet olevan kiinnostuneita tekemisistäni vaan ainoastaan siitä, että olin paikalla. Se tosin oli virhelaskelma minun puoleltani. Toinen virhelaskelmani toisin sanoen.
'Mitä sä sanoit?' toinen hiljaa olijoista tokaisi. Se havahdutti minut ja sai minut jäykistymään.
"En mitään", vastasin yrittäen luovia itseni pois tilanteesta. Liikkeelle en tosin uskaltanut, kunhan käteni tungin vain hupparin taskuihin. Normaalisti olisin kiinnittänyt huomiota taskujen pehmeään sisäosaan, mutta nyt se jäi tilanteesta johtuen välistä. Ihan syystä siis.
'Ai väitätkö sä, että kuulen omiani? Kakista ulos kerran alotitkin!' sain nimittäin kailottavat sanat päin naamaani ja astahdin askeleen kauemmas, sillä toinen otti uhkaavan askeleen minua kohden.
"Okei, sanoin vaan, että oon japanilainen enkä kiinalainen!" vastasin saman tien kiireellä peläten lopputulosta, joka tulisi tottelemattomuudesta. Ja ehkä äänensävystäni siksi pääsi paistamaan se, että mielestäni asia oli itsestään selvyys. Se oli kolmas virhelaskemani. Ja ilmeisesti tässä pelissä kolmannesta virheestä joutui ulos pelistä. Sivusilmällä ehdin ainoastaan huomata, että minut pysäyttänyt mies otti askeleen minuun päin. Sitten kopsahdinkin jo lattialle kuin märkärätti. Näkökenttäni tuntui heiluvan suurestikin, vaikka olin jo lattian tasossa.
'Mikään vitun vinosilmähän ei meitähän korjaa! Tollasia ei pitäs ees päästää tänne!' kuulin minua motanneen miehen...Thomasko se oli?...huutavan samalla kun koetin toeta iskusta ja saada itseäni ylös lattialta. Vasenta poskipäätäni jomotti todenteolla, ja vähintään yhtä paljon pelko puristi rintaani.
'Eihän se pääse edes ylös', joku heistä naurahti hakiessani tukea maasta ja yrittäessäni saada jalkoja takaisin alleni. Miten päässäni saattoikin heittää niin.. Toisaalta enpä ollut aiemmin tullut löydyksi, ja mitä tästä saatoin päätellä olisin mieluusti pitänyt luvun nollana kuin yhtään sitä suurempana.
'Et edes kykene ottamaan iskua vastaan. Mikä vitun tyttö sä olet?' he jatkoivat herjaten, missä vaiheessa olin onneksi saanut jalkani jotenkin alleni. Ja jos en olisi ylipäätään yksipuoliseen tappeluun joutumisen takia tahtonut lähteä pois paikalta, niin tytöksi haukkumisen seuraamuksena tahdoin sitä vielä enemmän. Eivät he toki voineet mitään oikeasti tietää, mutta silti. Niinpä toisten naureskellessa päätin laittaa alleni päässeet jalkani liikkeeseen. Toisin sanoen juoksin pakoon minkä jaloistani pääsin.
Valitettavasti sillä hetkellä jalkani tuntuivat enemmän spagetilta kuin jaloilta, ja juoksemani reitti ei ollut järin suora tai varma. Enemmänkin askeleeni horjahtelivat.
'Ai, sä et tappelekaan! Pakenet vaan!' kuulin jonkun nelikosta huutavan perääni, en osannut sanoa kenen. En myöskään osannut sanoa lähtivätkö he perääni. Äkillisen juoksuun ryntäämisen - ja varmaankin myös äkillisesti kohonneen adrenaliinin - takia sykkeeni tuntui olevan taivaissa jo ensiaskelilla, minkä lisäksi juoksuaskeleideni jatkuessa henki ei tuntunut kulkevan kunnolla tiukan bindin takia.
Sillä hetkellä ne kuitenkin tuntuivat asioilta, joihin en voinut laskea huomiotani. Niinpä juostessa koetinkin vain vilkaista olkani ylitse, mutta seuraavassa hetkessä törmäsin johonkuhun(Nero?). Ja ehkä normaalissa tilanteessa olisin saanut tasapainon hallintaani, mutta siinä hetkessä en, minkä takia sain kokea toistamiseen lattian kylmän syleilyn. Kolautin käteni kaatuessani, mutta painoin sen vain sivuun, sillä en tahtonut joutua uudeen selkkaukseen.
"Anteeksi, en tarkoittanut! Mun ois pitänyt katsoa eteeni", huohotin siksi lattialta ylös kömpiessäni. Olin edelleen sekä iskusta vielä hieman sekaisin että peloissani vaihtoehdosta, että nelikko oli lähtenyt minun perääni. Tämä ei niin ollut minun päiväni ja olin vasta aloittanut jengissä. Minkä päätöksen olinkaan tehnyt..

Nimi: Riitasielu

24.03.2019 11:57
Kasper Mahoney | Baari

Nova kääntyi katsomaan mieheen, jotenkin itsevarmemman oloisena, vaikka se saattoi olla Kasperin omaa kuvitelmaa. Hän yllättyi kun toinen kertoi, ettei ollut juurikaan miettinyt muuttoa muualle. Toisaalta jos viihtyi niin miksi ihmeessä muuttaisikaan. Kasper äännähti ymmärtäväisesti, ja heitti oman tupakkansa maahan, survoen sitä sitten kengänpohjallaan. Hän ei tahtonut udella liikaa ja ainakin kuvitteli ymmärtävänsä ilman yksityiskohtaisempaa selontekoa miksi jotkut eivät kaivanneet elämäänsä samalla tavalla muutoksia.
“Et taida olla paikallinen?” nainen kysyi, saaden miehen hymähtämään.
“No en”, Kasper pudisteli päätään, antaen toiselle hymyntapaisen. Kai hänen niin sanottu ulkopuolisuutensa paistoi hänestä muille jollain tavalla, mitä hän ei itsekään osannut erottaa. “Pohjois-Dakotasta, mutta on täällä tullut asuttua jo jokunen vuosi”, hän tarkensi vielä hyväntuulisesti. Sitä hän ei sanonut, että oli kerennyt muuttaa jo Northburynkin sisällä toistamiseen. Ei kai se niin tärkeää ollutkaan.
“Suosittelen jos kaipaa heinäpeltoja ja omaa rauhaa”, Kasper viittasi kotikontuihinsa, käyttäen katsettaan Novan kasvoilla. Ehkä se olisi juuri sopiva paikka jollekin omaa taiteilijanrauhaa kaipaavalle sielulle, joka koki siniset tyhjät taivaat ja jylhät luontomaisemat voimaannuttavina. Kasperia ne ahdistivat, siellä tunsi itsensä liian pieneksi ja yksinäiseksi.

Kasper oli kysymässä minkälaiselle alueelle tämä haluaisi muuttaa jos täytyisi, mutta huudahdus kadulla keskeytti tämän ajatukset.
“Hei mitä Mahoney, äijähän on päässyt sheriffinnurkista tuulettumaan!” liiankin tuttu ääni huusi. Jaron. Jaron, joka oli vakiokävijä Northburyn sheriffinasemalla viikonloppuisin. Nuori kloppi oli hyvä jos parikymppinen, ja istui asemalla selvittämättä päätään niin usein, että työntekijät rupesivat jo kyselemään jos tätä ei näkynyt syystä tai toisesta. Täysin harmiton tapaus muille, mutta vaaraksi itselleen.
“No niin Bradford, alappa kalppia, vai soitanko ihan itse pääsheriffille, että tulee hakemaan jäähylle?” Kasper kysyi, lähinnä vitsaillen. Nuorikko nauroi, mutta sovinnollisesti kiirehti eteenpäin, nostaen vielä kädessään olevaa pulloa korkealle ilmaan hyvästien merkeiksi.
“Näitä työn varjopuolia, pahoittelut”, Kasper selitti Novalle. Etenkin jos he olivat useamman apulaissheriffin voimin liikkeellä, oli lähes väistämätöntä etteikö joku olisi tunnistanut ja tullut lohkaisemaan muka hauskoja heittoja.
“Joskus sitä katuu uravalintaansa”, hän sanoi totisemmin kuin oli tarkoitus. Ei hän silti osannut kuvitella tekevänsä mitään muutakaan. Ajoittain hän ajatteli, että ehkä hänestä olisikin voinut tulla maanviljelijä, mutta hän todella nautti ihmisten parissa työskentelystä.
“Oletko koskaan halunnut tehdä muuta kuin maalata?” mies kysyi, kysyvästi kulmiaan kohottaen. Hetki sitten maahan tumpatusta tupakasta nousi vielä melkein huomaamaton ohut savunauha.

Nimi: Cualacino

06.02.2019 15:19
Thaddeus Hamilton - katu

Thaddeus rauhoitteli hieman vapisevia käsiään puristamalla niitä nyrkkiin ja rentouttamalla vuoron perään. Hän otti epäröiviä askelia kadulla, keräten rohkeutta kävelläkseen kerrostalon etuovelle ja soittaakseen oikeaa ovikelloa oven vierellä olevasta taulusta. Thatch oli harvoin niin hermoissaan, mutta tuolla kertaa hänen mielialansa oli helposti perusteltavissa. Mies oli nimittäin kasannut tarpeeksi rohkeutta pyytääkseen jo jonkin aikaa silmäilemäänsä työkaveriaan ulos. Hänen yllätyksekseen nainen oli tarttunut pyyntöön mielellään. He olivat sopineet ajan ja Thatchin oli määrä hakea Leah tuon kotoa. Mies ei kuitenkaan ollut pitkään aikaan tapaillut ketään, minkä tähden hermostuneisuus sai hänestä otteen. Leah oli kaikin puolin upea nainen, eikä Thatch tahtonut pilata hyvää alkua. Hän oli tuntenut naisen jo jonkin aikaa, minkä tähden hän tiesi tuon lempeäksi ja sydämelliseksi persoonaksi. He tulivat hyvin toimeen, mutta ken tiesi mitä romanssista heidän välillään tulisi. Thatch pelkäsi kovasti tekevänsä väärän liikkeen ja romuttavansa kaiken alkuunsa. Hänen aikaisemmat huonot kokemukset rakkausrintamalla eivät todellakaan auttaneet häntä näissä pohdinnoissa. Miesparka henkäisi syvään kerätäkseen itsensä ja nosti katseensa Leahin antaman osoitteen oveen. Hän käveli nopein, vaikkakin jokseenkin epäröivin askelin lukitulle etuovelle ja kiinnitti huomionsa seinällä olevaan paneeliin. Mies etsi Leahin antaman huoneiston numeron ja kyseisen napin vieressä olikin tuttu sukunimi. Jonkin hetken hän epäröi ja mietti jo lähettävänsä Leahille viestiä peruuttaakseen suunnitelmat mistä tahansa tekosyystä mutta tuli siihen päätökseen, ettei nainen ansaitsisi sellaista kohtelua. Thatch huokaisi vielä kerran vakauttaakseen itseään ja suki hiuksiaan hermostuksissaan ennen kuin painoi viimein nappia. Enää ei peräännyttäisi.

Nimi: Trithan

06.02.2019 11:09
Nova Quinn | Baari

Kasper sanahti Novan kohtuuden olevan ihailtavaa, ja nainen kohotti hiukan kulmaansa. Ei hän ollut sitä koskaan sillä tavalla ajatellut. Toki hän tiesi että lopettaminen oli joillekin vaikeaa - hänen isänsä ei ollut koskaan pystynyt lopettamaan päivää pidemmäksi ajaksi - mutta ei hän ymmärtänyt mitä ihailtavaa siinä oli. No, kaipa sillä ei ollut väliä. Nova puhalsi savut viileään ilmaan ja kopautti sitten sätkää sormellaan.
"Mmh", oli hänen vastauksensa Kasperin puhuessa siitä miten googlesta oli helpompaa hankkia malli kuin kadulta nappaaminen. Hän kyllä todellakin arvosti omaa rauhaansa, vaikka joskus yrittikin pakottaa itensä muidenkin ilmoille. Kai sitä tässä iässä alkoi jo pohtimaan, että eikö elämässä pitäisi muka olla jotain muutakin. Nyt Nova kuitenkin tyytyisi metsässä erakoitumiseen ja satunnaiseen kylillä kaljoitteluun.

Kasperin mainitessa siitä, miten kaupungissa ei tuntunut muuttuvan mikään, vaikka oikeasti asia olikin toisin. Nova nyökkäsi hiukan, katsellen miehen tavoin kadun toisella puolella olevia ihmisiä. Sitten toinen kysyikin, oliko hän koskaan harkinnut muuttavansa muualle. Nova käänsi tumman katseensa mieheen, miettien.
"No, en oikeastaan", nainen vastasi sitten. Nuoruudessakaan hän ei ollut koskaan vakavasti harkinnut muualle muuttamista, ja nytkin hän viihtyi melkein liian paljon metsässä. Ei Nova ollut koskaan edes halunnut kaupunkiinkaan asumaan, saatika jonnekin muualle kuin Boone Countyyn.
"Ehkä... pari vuotta sitten", Nova sanahti. Hän oli jo sanomassa että oli hetken harkinnut mökistä muuttamista vanhempiensa kuolemien jälkeen, mutta päätti kuitenkin olla sanomatta siitä mitään. Ehkä Kasper tiesi mistä hän puhui, jos tuo oli tutustunut paikallisiin tapauksiin, mutta asiasta puhuminen oli Novalle vieläkin melko vaikeaa, joten nainen päätti vain pysyä hiljaa.
"Et taida olla paikallinen?"

Nimi: Riitasielu

02.02.2019 12:25
Kasper Mahoney | Baari

Kasper ei ikinä ollut osannut suhtautua kohtuudella oikein mihinkään. Tupakka, alkoholi, laittomuudet, työ, kaikki vietiin melkeinpä äärimmilleen tai ei ollenkaan, mikäli hänelle ei olisi iän myötä kehittynyt jonkinlaista kapasiteettia hillitä itseään. Ei hän edelleenkään paras ollut, mutta eteenpäin oli menty siitä kaksikymppisestä, jolle rajat oltiin tehty rikottaviksi, eikä yksi shotti lisää ollut koskaan huono idea. Siksi mies katsoikin vaikuttuneena Novaa, joka tuntui olevan ihminen, jolle kohtuus oli kuin itsestäänselvyys. “Ihailtavaa jos tuommoiseen kykenee”, Kasper tokaisi toiselle, ja karisteli tupakkaansa parilla napautuksella. Baarin seinä tuntui kylmältä ja varsin epämukavalta selkää vasten, mutta mitä hän ei tekisi, ettei tarvitsisi kannatella täysin itseään.

“No helpompaahan se varmaan on, kuin yrittää kadulta napata malleja poseeraamaan”, Kasper tuumasi melkein huomaamaton hymy kasvoillaan, vaikkei hän täysin kyennyt unohtamaan mielestään kadun pikkunilkkiä. “Etenkin jos arvostaa omaa rauhaa”, tämä lisäsi ja mietti miten taiteen tekeminenkin oli muuttunut paljon siitä millaiseksi sen aina kuvitteli mielessään: miten vanhat ukkelit seisoivat ateljeessaan pensseli kädessä, samalla kun malli kykki tuntitolkulla paikallaan edessä. Baarin musiikki kuului vaimeana ulos, kun seisoi ihan vieressä, ja hänen teki mieli mumista kappaleiden sanoja ääneen. Se jäi kuitenkin puolitiehen muutamaan riimiin, kun vastapuolen ongelmatapaus paikannettiin jääneen juttelemaan jollekin toiselle. Kasper sai toden teolla estää itseään, ettei menisi kysymään mikä homman nimi oli. Tosin pikkutekijöiden nappaaminen mahdollisesti huumekaupoista ei periaatteessa suuremmassa skaalassa hyödyttänyt yhtään ketään, joten syvän huokauksen saattelemana Kasper antoi asian olla ja tyytyi vierittämään katseen maan kautta Novaan. “On se kyllä kumma miten tuntuu että samaan aikaan mikään tässä paskakaupungissa ei muutu, ja toisaalta varmaan muuttuu niin nopeasti ettei sitä huomaakaan”, mies naurahti hyväntuulisesti, mutta myös tarkoittaen mitä sanoi. Hänellä oli ollut varsin tasainen elämä sen jälkeen, kun muutti Northburyyn, ja oli ehkä tajuamattaankin kaivannut jotain uutta elämäänsä. Ajatus oli kuitenkin vaarallinen, ja siksipä hän toppuutteli itseään, tasaisuus oli hänelle vain hyvästä. Etenkin nyt, kun hän oli yksin. “Oletko ikinä miettinyt muuttamista muualle?” Kasper tajusi kysyä, kun muisteli toisen kertoneen asuneen aina alueella. Samaan aikaan hän ei ymmärtänyt miten joku kykeni jäämään kotikonnuilleen pysyvästi, sillä oma maalaiskylä oli hänelle itselleen tuntunut ahdistavalta pölyisine hiekkateineen, mutta toisaalta Northbury oli täydellinen paikka niille, jotka halusivat omaa rauhaa paikassa, jossa kuitenkin palvelut olivat suhteellisen lähellä.

Nimi: Trithan

31.01.2019 13:13
Nova Quinn | Baari

Nova otti varovaisesti Kasperin ojentaman tupakan, ja työnsi sen huuliensa väliin roikkumaan jo heidän kävellessä ulos baarista. Melkein heti ulos päästessään Nova kaivoikin sytkärinsä esiin ja sytytti tupakan, ottaen siitä henkäyksen. Vasta nyt nainen tajusi, kuinka kovasti hän kaipasikin hermosavuja. Vaikka hän tunsi olonsa jo rennommaksi miehen seurassa, ei sosiaalinen kanssakäyminen vieläkään ollut hänelle kovinkaan helppoa. Kasper kertoi että hän oli lopettanut vuodeksi, ja nainen nyökkäsi, vetäen tupakan huuliltaan.
"Minä en ole koskaan oppinut tästä tapaa", Nova sanahti, katsoen tupakkaa. Hän veti toisen kätensä vyötärönsä yli, nojaten toista siihen. Ei hän tiennyt miksei tupakoinnista koskaan ollut kehittynyt tapaa, kai Nova purki yleensä hermonsa kaikkeen muuhun, eikä mieli tehnyt tupakkaa kokoajan. Mutta kyllä nainen huomasi joskus kaipaavansa savuketta, varsinkin stressaavien tilanteiden jälkeen, mutta mitään pakottavaa tarvetta polttamiselle ei ollut.

Sitten Kasper kysyikin Novan maalaamisesta, ja nainen puhalsi ensin savut viileään ilmaan, miettien vastausta pari sekuntia.
"En minä puistossa istu", nainen sanahti. "Ennen pakotin vanhempani malliksi, nykyään käytän googlea", Nova kertoi. Joskus hän kyllä käytti myös omaa mielikuvitustaan, mutta useimmiten hän etsi internetistä itselleen malleja. Se ei ehkä ollut yhtä jännittävää ja omaperäistä kuin ihan kunnollisen mallin käyttäminen, mutta eipä erakolla muutakaan vaihtoehtoa ollut. Puhuessaan Nova antoi katseensa kiertää hämärässä ympäristössä, jota muutama katulamppu valaisi. Ihmisiä vaikutti liikkuvan kuitenkin kaduilla iltamyöhästä huolimatta. Miesporukan äänet kuuluivat kauempaa, he varmaan juhlivat jotain, ja vastapuolella katua käveli joku humalainen.

Nova vilkaisi sitten Kasperia, tuoden tupakan taas huulilleen. Mies vaikutti myös seuraavan miestä, joka käveli toisella puolella katua. Nova yritti kovasti keksiä jotain sanottavaa, mutta mitään ei tullut mieleen.

Nimi: Riitasielu

27.01.2019 08:13
Kasper Mahoney | Baari

Nova vaikutti olevan okei ehdotuksen kanssa, ja Kasper odotti, että toinen sai alas sen mitä juomasta oli jäljellä. Omansa hän jätti pöydälle nuokkumaan, kyllä joku erittäin epätoivoinen uskaltaisi sen mennä hörppäämään, jos baaritarjoilijan silmä ei äkkäisi lasia ennen. Naisen hetkellisen epäröinnin Kasper sysäsi sivuun rempseästi yksinkertaisella “Ilman muuta” naurahduksella, ja ojensi tälle jo ennen ulko-ovesta poistumistakaan yhden omistaan.

Ulkona ei juuri kukaan näyttänyt viihtyvän pitkiä aikoja, sillä kaikki olivat sen näköisiä, että heillä oli kiire johonkin sisätiloihin pakoon taivaalla kipuavaa kuuta. “Tuli lopetettuakin yhdessä vaiheessa pariksi vuodeksi, elämän paras päätös”, mies tuumasi olettaen, että Nova tiesi mistä tämä puhui. “Sitä vaan tuppaa palaamaan vanhoihin tapoihin, etenkin huonoihin sellaisiin”, Kasper lisäsi laskettuaan sätkän alas huuliltaan. Kirpenevässä ilmassa savu näkyi selkeämmin yhdessä hengityksen kanssa. Ohikulkevia ihmisiä vilkaistiin nopeasti, antaen vain puolittainen huomio. Ainoa syy miksi hän oli lopettanut oli varmaan työ ja parisuhde. Toki hän oli tietoinen näistä toitotetuista latteuksista kuinka täytyy lopettaa itsensä vuoksi, jotta saa pysyvämpiä lopputuloksia, mutta paskanmarjat sellaisesta. Ei häntä todella kiinnostanut lopettaa, kun tilastojen varjossa syövän saisi ilman polttamistakin.

“Kerta maalaat ihmisiä - maalaatko mallista vai omasta päästä?” tämä vilkaisi Novaan päin ennen kuin jatkoi, selkä baarin seinustaa vasten: “Mietin vaan, että miten paljon sitä nykyisin harrastetaan, että istutaan puistossa tuijottamassa ihmisiä ja maalaillaan menemään?” Kasper toivoi, ettei hänen äänensä kuulostanut hirvittävän tökeröltä. Hän oli harvinaisen selvänä, sekä harvinaisen tietoinen siitä, että juuri sillä hetkellä vastapuolella katua käveli sheriffinasemallakin tutuksi naamaksi muodostunut niin kutsuttu ongelmatapaus. Hän yritti kuitenkin parhaansa olla antamatta vaikutelmaa yhtäkkisestä aistien terästäytymisestä, sillä hän oli nyt viettämässä vapaa-ajalla, ei töissä.

Nimi: Trithan

23.01.2019 18:59
Nova Quinn | Baari

Nainen hiljeni itsekin kuuntelemaan ja tarkkailemaan baarin ympäristöä. Hän piti ihmisten katselemisesta - ainakin niin kauan kun he eivät huomanneet Novan katsovan. Siinä oli jotakin lohduttavaa, varsinkin jos oli ensin viettänyt viikon yksin metsässä. Kasperin puhuessa sitten töistään, Nova nyökkäsi pienesti. Kyllä hänkin oli huomannut, miten rikokset olivat lisääntyneet, ja jopa hänenkaltaisensa erakko oli kuullut huhuja ja tarinoita jengitoiminnasta.
"Voin uskoa", nainen sanahti vain. Nova ei pystyisi ikinä työskentelemään poliisivoimissa, se kuulosti liian haastavalta.

"Toki", Nova sanoi Kasperin ehdottaessa tupakalle menoa. Kyllä hän oli useamman askin elämänsä aikana polttanut, vaikkakin hyvin harvaltaan. Hänen isänsä oli ollut kova polttamaan tupakkaa, ja varsinkin tuon kuoleman jälkeen Novakin oli polttanut. Nainen nousi pöydästä seisomaan, kulauttaen vielä loput oluestaan alas kurkustaan samalla, laskien tuopin sitten takaisin pöydälle. Alkoholi tuntui jo mukavasti, ja Novan täytyi keskittyä tasaamaan itsensä. Ehkä ulkoapäin Nova ei näyttänyt kovinkaan humaltuneelta, sillä nainen oli tottunut tähän tunteeseen.
"Minulla ei kyllä taida olla..." Nova mutisi hiljaa, taputellen taskujaan. Lompakko, sytkäri... mutta ei tupakka-askia. Varmaan ensimmäistä kertaa Nova käänsi katseensa kunnolla Kasperiin. "Olisko sinulla tarjota?"

Nimi: Riitasielu

22.01.2019 10:40
Kasper Mahoney | Baari

Jossain kauempana kilahti lasi kenties pöytää tai tiskiä vasten, johon Kasper kiinnitti huomionsa. Naisen vastaus meinasi mennä kokonaan ohi, kun miehen katse seilasi jonnekin ääneen suuntaan. Keskittymiskyky ei tainnut koskaan olla hänen vahvimpia puoliaan ihmissuhteissa. Toisaalta Nova katsoi melkein aina kaikkialle muualle kuin miehen kasvoihin, joten tuskin tuo huomaisikaan, liekö jopa pitäisi sitä vaan parempana vaihtoehtona kuin suoraa yhtäjaksoisen tuijottamisen.

Kasper tunsi itsensä typeräksi tajutessaan, ettei ollut ajatellutkaan vaihtoehtoa, että toinen maalaisi ihmisiä, ehkä se johtui olettamuksesta, että Nova istuisi päivät pitkät yksin metsän keskellä, minne tuskin ihmisiä eksyisi maalattavaksi. Kasperin teki mieli myöntää, että hän ei oikeastaan tiennyt maalaamisesta yhtään mitään, mutta puristi vain huulensa yhteen ja sivusilmällä seurasi, kun nainen otti juomastaan taas kulauksen ja kysyi väsyttikö häntä. Pieni osa hänestä halusi olla rehellinen ja sanoa, että ei kunhan vaan mietin tässä omia virheitäni elämässä, kun taas suurempi osa vannoi vaan nyökyttämisen ja epämääräisen muminan puolesta. Kasper valitsi niiden välimaaston. “Ei tässä mitään, pitkä päivä takana, perus settiä”, hän vakuutti, ja pyöritteli sitten juomaa tuopissaan kuin aikoisi vielä juodakin sen. Sheriffinlaitoksella työskentelevän oli helppo turvautua kaikessa syyttämään työtään, etenkin nyt kun tutkittavia tapauksia tuntui tulevan ovista ja ikkunoista. “Näistähän ei nyt hirveästi saisi puhuakaan, mutta onhan se kaikkien tiedossa, että rikoksia on alettu viljelemään ihan ennätystahtia”, tämän kädet eksyivät lauseen mukana tuopista ristiin pöydälle. “Tai siis ei ole tarkoitus pelotella. Näitä työn huonoja puolia, kun näkee rikoksia kaikkialla missä niitä ei aina edes ole”, Kasper lisäsi sutjakkaasti. Oli siinäkin työntekijä, kun pelottelee vapaa-ajallaan piirikunnan asukkaita.

Ilma tuntui jotenkin samealta siinä pienessä paikallisbaarissa, ja jos hän olisi tujakassa humalatilassa, kuvittelisi hän varmaan tätä tunnettaan joksikin savukoneeksi tilan nurkassa. Mitään savukonettahan ei tietenkään ollut, mutta niin painavalta ilma tuntui, kun ihmisiä lappasi enemmän sisälle baarin hämyisen kellertävään ilmapiiriin. Kasper päätti, että raitis ilma tekisi hyvää, baarin alkoholin katku alkoi muistuttaa jo liikaa teini-iän kotibileistä, joita ei mielellään muisteltaisi. “Sattuuko savuke maistua, voisin käydä ulko-oven puolella nopeasti?” tämä tiedusteli vilkaisten oven suuntaan. “Toki seura kelpaa vaikkei rööki maistu, jos itseäsi ei haittaa”, Kasper naurahtaa vielä loppuun.

©2019 ɴᴏʀᴛʜʙᴜʀʏ ʀᴘɢ - suntuubi.com